Bloggaaja

Turussa "kihlajaismatkalla"
Olen 25-vuotias nainen ja menossa naimisiin marraskuussa 2016. Ennen omien hääsuunnittelujen aloittamista olin ollut vieraana kaksissa häissä (nyt kolmissa - jee!), enkä todellakaan ole "haaveillut hääpäivästä pikkutytöstä saakka". Itse asiassa minun ei pitänyt harkitakaan naimisiinmenoa ennen kuin täytän kolmekymmentä, mutta toisin kävi, ja jotten aivan joutuisi merihätään häiden ihmemaassa, loin tämän blogin.

Hääjärjestelyiden ohella opiskelen Tampereen yliopistossa, jossa aloitin 2013, eli kandin tutkinnon pitäisi valmistua siinä joskus ennen häitä. Asuinpaikka on ollut jo muutaman vuoden Tampere, jonne muutin pääkaupunkiseudulta ihanan sulhoni luokse.





Helvetinjärvellä uudella autolla
Sulhanen on 33-vuotias mies ja myös menossa naimisiin marraskuussa 2016 (yllätyyys!). Jos mahdollista, hän on vielä enemmän pihalla häiden järjestämisestä kuin minä, vaikka onkin ehtinyt elämänsä aikana juhlia useampia häitä. Hän on kuitenkin jo luvannut auttaa järjestelyissä niin paljon kuin minä annan luvan ;) Sulho ei kirjoita blogia, vaan ainoastaan "käy töissä ja pitää hauskaa", kuten kerran hänelle unissani murahdin.

Meistä sen verran, että tapasimme marraskuussa 2010 (sinkkuristeilyllä...), muutimme yhteen syyskuussa 2011, menimme kihloihin 31.12.13, ja häitä suunnitellaan siis päivämäärälle 19.11.2016.
 
Pariskuntana ollaan kuulemma toistemme näköiset ja meitä on hauska seurata. Paitsi jos ollaan nälkäisiä, silloin ei kellään ole hauskaa. Yhteisenä harrastuksena meillä on lenkkeily kahville tai jätskille, ja usein tähän liitetään myös geokätköjen etsimistä. Elokuusta 2015 lähtien meitä on viihdyttänyt sekarotuinen pikkukoira Peto: