perjantai 29. joulukuuta 2017

Häämuistot

Häistä on reilu vuosi aikaa, lähes kaikki häätavara on myyty tai annettu eteenpäin ja blogikin on pian saatu päätökseen. Asunnossamme hääpäivästä kuitenkin muistuttaa aika moni asia.


Isoimmin hääpäivän muistot ovat esillä makuuhuoneessamme. Miehen väsäämät valokirjaimet ovat koristaneet sängynpäätyä siitä asti kun saimme uuden sängyn ja siihen päädyn hankittua.

Valokuvissa mentiin linjalla "parempi överit kuin vajarit", ja seinää koristavat suosikkini potrettikuvista, molempien sisaruskuvat ja kollaasi häiden ihanimmista hetkistä ja tärkeimmistä yhteiskuvista.  Lisäksi seinäkokonaisuuteen kuuluu muistokehys (Ikean Ribba), jonka sisältä löytyy häiden kutsu ja oma lintuhäkkihuntuni.


Olohuoneemme vitriinikaappeihin piilotin yhden keskikoristekokonaisuuden pöydistä. Skumppalaseissa olleet hiekat tosin ehdittiin heittää kaikki pois, enkä ole sitten kynttilöitäkään jaksanut kokonaisuuteen virittää. Pöytäkoristeiden lisäksi vitriinistä löytyy myös hääkimppuni.

Olohuoneessa sijaitsee myös työpisteemme, jonka päältä avohyllystä löytyvät tervehdyskortit hääparille omasta laatikostaan. Niiden viereen tälläsin meidän ja kummipoikamme yhteiskuvan häistä.


Samasta avohyllystä löytyvät meidän kaikki valokuva-albumit (toistaiseksi olen vielä jaksanut teettää albumin kaikista reissu- ja arkikuvistamme), uusimpana myös hääkuva-albumi. Tilasin pellavapäällysteisen albumin minulle tutusta Smartphotosta ja liimasin kanteen kutsumme sekä häidemme sinisen silkkinauhan, jolla saa sekä albumin että kutsun suljettua.


Saamamme onnittelukortit kehystin heti häiden jälkeen seinille, Ikean edullisiin ja kevyisiin Fiskbo-kehyksiin. Halusin ne esille, eikä koiran asuttamassa kaksiossa löytynyt muuta turvallista paikkaa niille kuin seinät. Näiden kolmen eteiskäytävässä roikkuneen taulun lisäksi kortteja riitti vielä yhteen A2-kokoiseen tauluun olohuoneeseen.

Vuosi häiden jälkeen totesin, että on ehkä aika siirtää kortit laatikkoon. Ne löytyvät nyt samasta laatikosta kuin hääparin tervehdyskortit. Näihin kehyksiin puolestaan laitoin esille häissämme pöytäkortteina toimineita reissu-selfieitämme ja muita matkakuvia.

Tällä hetkellä häämuistoja on siis esillä vielä runsaasti, mutta tilanne varmaan muuttuu seuraavaan asuntoon (ehkä jo ensi vuonna) muutettaessa. Itse kyllä tykkään siitä, että arkiympäristöstämme löytyy paljon esineitä, jotka muistuttavat hääpäivästä - sen verran aikaa, rahaa ja vaivaa suunnitteluun kului, että lopputulosta muistelee mielellään :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti