maanantai 20. marraskuuta 2017

Vuosi sitten tänä päivänä

20.11.2016 erättiin hieman lyhyeksi jääneen mutta hyvin nukutun yön jälkeen ensimmäiseen aamuun avioparina Pikkuvinnarissa, vuokramökissä Kyrösjärven rannalla. Käveltiin naapurin Vinnari-mökkiin, jossa minun perheeni yöpyi, ja jatkettiin sieltä koko poppoo Ikaalisten kylpylään aamupalallle.

Pikkuvinnari ja meidän (hää)auto
Aamupalalla nähtiin vielä paljon tuttuja kasvoja, sillä monet vieraistamme yöpyivät kylpylässä, ja monet, joskaan eivät kaikki, olivat myös jaksaneet nousta aamiaiselle. Otettiin vielä vastaan onnitteluita ja nautittiin hyvästä aamiaisesta. Aamiaisen jälkeen lähdettiin perheiden kanssa keräämään tavaroita Omalta tuvalta. Siivous oli tilattu tuvan yhdistykseltä, joten siitä ei tarvinnut huolehtia (vanhempani tosin harmittelivat, että turhaan maksettiin siivouksesta, kun ei oltu juuri sotkettukaan). Sieltä suoriuduttiin siis nopeaan pois.

Miehen perhe lähti kotiaan kohti, me suuntasimme minun perheeni kanssa taas heidän mökilleen nauttimaan rääppiäislounasta. Ruokaa jäi niin paljon yli, että sitä löytyi äidin pakastimesta vielä kesälläkin, kun etsittiin veljeni ylioppilasjuhliin ilmoittamatta ilmaantuneelle vegaanille suuhunpantavaa (onneksi löytyi siis). Lounaan jälkeen myös minun perheeni lähti kotiin, ja me siirryimme miehen kanssa omaan mökkiimme, jonne jäimme vielä yhdeksi yöksi.

Vaikka perheeni silmään meidän mökki oli niin vaatimaton ja pieni, että he olivat jo taivuttelemassa isovanhempiani vaihtamaan oman hotellihuoneensa meidän kanssamme, Pikkuvinnari oli kyllä ihan meidän näköinen hääyöpaikka. Vähäinen tila ei haitannut, koska häiden jälkimainingeissa sitä halusikin pysytellä toisen lähellä, ja mökkiin sai hotellihuonetta näppärämmin kannettua häävieraiden muistamiset meille ihmeteltäviksi. Lisäksi mökissä oli puusauna!

Suklaata, shamppanjaa ja häävieraiden tervehdyksiä <3
Loppusunnuntai kului siis ihanissa löylyissä saunoen, häälahjoja availlen ja kortteja lukien sekä tervehdyskorteille ja valokuvanurkkauksen kuville nauraen. Sanalla sanoen täydellinen häistä palautumisen päivä!

Maanantaina koitti kuitenkin meillekin aika siirtyä kotiin Tampereelle. Matkalla käytiin kaupassa palauttamassa hääjuomista tyhjentyneitä pulloja, ja tuntui ihan hassulta olla siellä sillä tavalla häähuuruissa, keskellä muiden tavallista arkea. Kotona purettiin tavarat autosta kämppään, mutta niille ei onneksi ollut kiire etsiä paikkoja, kun koira oli minun perheelläni hoidossa. Häiden jälkeisellä viikolla minulla ei ollut paljoakaan opintoja tehtävänä, joten keskityin etsimään häälahjoille paikkoja ja myymään meidän häätarvikkeita eteenpäin, haikein mielin kylläkin.

Eilen olikin jo aika viettää ensimmäistä hääpäivää! Sitä vietettiin sitten samoissa tunnelmissa kuin häämatkaa - flunssaisena ja sateen keskellä. Voimat riittivät juuri ja juuri Fazerin kahvilan brunssiin (jota voidaan kyllä suositella, vei nälän koko päiväksi!) ja pieneen lenkkiin koiran kanssa. Käytiin Näsilinnanpuistossa ottamassa pari selfietä siinä kohdassa, jossa vuosi sitten otettiin hääkuvia :D Loppupäivä kului sohvalla leffojen parissa. Ei kai sekään väärin ole.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti