maanantai 12. kesäkuuta 2017

Meidän hääbingo

Häissämme oli tosiaan yhtenä viihdykkeenä hääbingo, jonka parissa vieraiden toivottiin viihtyvän varsinaisen ohjelman lomassa. Hääbingohan on ollut Suomessakin suosiossa jo monta vuotta, niin että olen kuullut joidenkin morsianten pitävän sitä jo hieman vanhanaikaisena ja tylsänä. Me emme kuitenkaan ole ikinä päässeet hääbingoamaan, vaikka lähipiirissä on häitä viime vuosina riittänyt, joten uskoin sen olevan vieraillemmekin (ainakin riittävän) uusi ja kiinnostava juttu - mitä se useimmille olikin. Sitä paitsi bingohan on siitä kiva, että kenenkään ei ole pakko siihen osallistua, jos ei kiinnosta.

Meidän hääbingon tein itse, mutta hyödynsin pohjien tekemiseen My free bingo cards -nettisivua. Testailin useampaakin bingogeneraattoria (joita löytää vaikka googlaamalla bingo generator), ja päädyin tähän, koska sieltä löytyi tyyliimme sopiva ulkoasu ja siinä toimivat myös ääkköset. Ainut miinuspuoli korteissa oli, että niiden alalaitaan tulostui sivuston osoite, mutta en antanut sen häiritä. Kopioin pohjat kuvina Wordiin, ja ne tulostettiin ohjelmalehtisten takasivulle ohjeiden kera. Lopputulos oli tällainen:


Bingon ohjeet kuuluivat seuraavasti: Bingon pelaaminen alkaa onnittelumaljasta. Ruksaa bongaamasi tapahtumat bingoruudukkoosi. Ensimmäinen bingo tulee täyteen, kun saat täyteen viiden suoran pystyyn TAI vaakaan. Huuda silloin ”BINGO”! Ensimmäisen bingon jälkeen pelataan kahta suoraa pysty TAI vaakariviä, sitten kolmea jne. Voittajille loistavat palkinnot! ”Joku” voi viitata myös sinuun itseesi - voit siis edesauttaa omaa tai muiden bingoa tekemällä ruuduissa mainittuja asioita!

Tarkoitus oli siis, että bingoa ei pelattaisi vihkitilaisuuden aikana, vaikka se sieltä jokaisen paikalta jo löytyikin, vaan että bingo alkaisi onnittelumaljasta. Aika monelta tämä oli kuitenkin jäänyt huomaamatta, ja juttuja oli poimittu jo vihkitilaisuudesta, niin että ensimmäinen bingo saatiin jo heti ruokailun alussa. Palkintona meillä oli Tigerista ostettuja heijastimia.

Bingotapahtumia olin kerännyt lukuisilta nettisivuilta seuraavanlaisen listan:

Hääpari suutelee
Juomaa läikkyy
Kuokkavieraita!
Sulhanen riisuu takin
Morsiamesta kerrotaan lapsuusmuisto
Sulhasesta kerrotaan lapsuusmuisto
Hääparista kerrotaan muisto
Sormuksia ihastellaan
Morsian ryöstetään
Morsian kyynelehtii
Anoppi kyynelehtii
Kaaso juoksee
Bestman juoksee
Morsian vaihtaa kengät
Joku pitää puheen
Puhelin soi
Tanssilattia täyttyy
Vessajono
Sulhanen vaimottelee
Säätä kommentoidaan
Piilopullo!
Anoppi joraa
Häävalssi
Joku huijaa bingossa
Hauska muisto polttareista
Selfie!
Joku huutaa BINGO!
Reikä sukkahousuissa
Tutustut uuteen ihmiseen
Isä antaa neuvon
Dirty dancing
Hääpari liikuttuu
Anoppi tanssittaa sulhasta
Hääpari leikkaa kakun
Hääpari yllätetään
Kohotetaan malja
Joku tanssii kravatti otsalla
Karvainen vieras
Appiukko kertoo vitsin
Joku etsii vessaa
Joku kehuu ruokaa
Joku esittää hääparille runon
Yhteislaulu!
Kaaso auttaa morsianta
Juhlaväki nauraa
Sulhanen santsaa
Yhteiskuva
Joku lausuu runon

Generaattorin avulla näistä sai sitten 29 erilaista 5x5 bingopohjaa. Joillakin vierailla oli siis sama pohja, mutta näin saatiin niihin kuitenkin hieman vaihtelua. Bingotehtävät eivät riittäneet houkuttelemaan vieraita kertomaan lapsuusmuistoja tai heittäytymään yhteislauluun, mutta viisi bingoa meillä huudettiin, eli joku onnistui kuitenkin saamaan ruudukkonsa täyteen.


Meillä bingo siis toimi melko kivasti, vaikka sääntöjä ei pilkulleen noudatettukaan ja joitakin vieraita voitontahto piinasi hieman liikaakin (lähinnä omaa isoäitiäni, joka oheisessa kuvassa kisaakin tiukasti - onneksi hän myös sai bingonsa) ;D Millaisia kokemuksia teillä on hääbingosta?

Kaikki postauksen kuvat Minttu Saarnin käsialaa, ethän kopioi!

torstai 1. kesäkuuta 2017

Onnitteluista ruokailuun

Pähkäilin pitkään, kirjoittaisinko loppuhääpäivästä tapahtumien aikajärjestyksessä vai teemoittain. Lopulta päädyin tähän aikajärjestykseen, ehkä tällä saa kuitenkin selkeämpiä ja tiiviimpiä postauksia? Näin ollen tässä postauksessa jatkan häiden purkamista onnittelujonosta, alkumaljasta ja ruokailusta.


Kuten viimeksi kerroin, vihkimisen jälkeen otimme vielä pari potrettia Oman Tuvan eteisaulassa. Niiden aikana bestman ohjeisti vieraita käytännön asioista, muun muassa onnittelujonon muodostamisesta. Meillä onnittelut toteutettiin siten, että vieraat muodostivat salin takaovelle jonon pöytä kerrallaan (alkaen salin etuosasta, eli meidän lähimmistä), ja me olimme oven toisella puolella eteisaulassa ottamassa onnittelut vastaan. Vieraat onnittelivat siis vain meidät hääparin. Tästä vieraat jatkoivat seuraavasta oviaukosta kahvion puolelle, josta he saivat pitopalvelulta alkumaljat, jonka jälkeen he palasivat salin etuosan ovista saliin ja paikoilleen. Tämä läpikulkumahdollisuus oli yksi isoimpia syitä Oman Tuvan valintaan juhlapaikaksi, ja ainakin minun kokemukseni mukaan onnittelut toimivat näin tosi hyvin.

Onnittelujen vastaanottaminen oli ehkä parasta koko päivässä (tosin näitä parhauksia oli aika monta ;D). Itse olin koko tilanteesta ihan sekaisin, ja vastasin moneen onnentoivotukseen "Onnea!" kiitoksen sijaan, mutta mitäpä pienistä... En myöskään yleensä ole halailijatyyppiä, mutta nyt halasin joka ikisen vieraan - osaksi siksi, että oma fiilikseni vaati minua tekemään niin, ja osaksi siksi, että jokainen saisi tasavertaisen vastaanoton ja tuntisi olonsa tervetulleeksi, vaikka emme kaikkia vieraitamme tunteneetkaan kovin hyvin. 


Kun onnittelujonosta oli selvitty ja kaikki olivat saaneet alkumaljan käteensä, oli isäni puheen vuoro. Tässä vaiheessa täytyy myöntää, että en muista päivän puheista juuri mitään, vaikka koitin oikein tietoisesti keskittyä painamaan ne mieleeni. Niiden suhteen harmittaakin, ettei niitä tullut videokuvattua tai pyydettyä edes puhujien muistiinpanoja muistoksi. Isäni puhe oli kuitenkin melko tiivis; hän toivotti vieraat tervetulleiksi ja muisteli hieman meidän parisuhteemme alkuaikoja.

Mehän emme tosiaankaan muistaneet mitään kädet solmussa maljan hörppäämistä, eikä näköjään tässä vaiheessa huomattu pitää käsistä kiinnikään, mutta jälleen kerran - mitäpä pienistä :D

Ruokailun oli tarkoitus alkaa suoraan isäni puheen jälkeen, mutta ilmeisesti olimme hieman aikataulusta edellä, sillä sitä jouduttiin hetki odottelemaan. Tässä vaiheessa osa vieraista olisi kaivannut hieman enemmän ohjelmaa, mutta tauko tuli tosiaan vähän suunnittelematta, ja tarkoitus oli, että tällaisten välien aikana vieraat viihtyisivät hääbingon, tervehdyskorttien ja valokuvanurkkauksen parissa (niistä lisää myöhemmin). Lopulta päästiin kuitenkin syömään - huomatkaa sulhasen tyytyväisyys, kun hän pääsi kerrankin ekana pöytään.
 

Meidän häämenusta ja pitopalvelusta kerroinkin jo täällä, mutta tässä vielä menu kertauksena:

Tuorejuustotäytteiset kylmäsavulohirullat
Sipulisilli
Hedelmäinen vihersalaatti
Salaatinkastike
Kreikkalainen papusalaatti
Juustosalaatti
Marinoidut herkkusienet
Majoneesipohjainen maalaisperunasalaatt
Marinoidut punasipuli

Keitetyt perunat
Härkäpapurouhepihvit
Uunilohi
Kermaviiikastike
Uunijuurekset

Hiivaleipä, ruisleipä ja saaristolaislimppu
Voi ja kevytlevite

Pitopalvelunamme toimi tosiaan jämijärveläinen Pitokauha, jonka hinta-laatusuhteeseen olen kyllä tosi tyytyväinen. Vieraat kehuivat ruokia vuolaasti, ja kyllä ne minullekin hääpäivänä maistuivat, sen vähän mitä niistä maistoin. Ruokia jäi meille myös aika paljon kotiinvietäviksi, mutta eivätpä ne enää mikrotettuina ole niin hyviä (noita härkäpapurouhepihvejä löytyy vieläkin perheeni pakastimesta...).

Myös Pitokauhan palvelu sai paljon kiitosta, joten voimme siltäkin osalta suositella heidän palveluitaan. Emäntä tosin on kokolailla perinteisen oloinen topakka emäntä: meillä oli häiden aattona pieniä erimielisyyksiä tuolien asettelun kanssa (minä voitin), ja häissä emäntä oli avautunut äidilleni "kaikenmaailman kasvisruokavalioista", joita hän ei kuulemma voi oikein ymmärtää, toisin kuin esimerkiksi äitini keliakiaa. Sinänsä tämä ei näkynyt kasvisruokien (joiden reseptit hän etsi ihan meitä varten) laadussa mitenkään, eli kommentti aiheutti lähinnä kummastusta meissä kaikissa.


Juomapöydistä ei ruokailun yhteydessä tullut otettua kuvia, mutta juomavalinnoistamme olen aiemmin kertonut täällä. Pitopalvelun tarjoamiin juomiin kuuluivat kotikalja, mehu ja maito. Näiden lisäksi myös alkoholittomat iltajuomat, eli limut, kuplavedet ja hedelmillä raikastetut vedet olivat tarjolla. Alkoholillisina juomina pääroolia näyttelivät viinit, mutta myös miedot (olut, siideri ja lonkero) olivat tarjolla. Kukaan siis tuskin jäi sen enempää janoiseksi kuin nälkäiseksikään.
 
Pitokauhaa täytyy muuten kehua vielä sen suhteen, että heillä on tarjoiluun tarvittavia tykötarpeita yllinkyllin. Sieltä löytyivät esimerkiksi sellaiset hanaviinien telineet, joita metsästin vielä hääviikolla tuloksetta, ja jotka me olisimme muuten korvanneet rustiikkisella pikkulaatikolla (joka sekin oli ihan söpö, mutta toki telineet olivat juhlavammat).
 
Sellainen setti! Uskoakseni ruokailuun meni aikalailla ennakkoon arvioimamme puolitoista tuntia, ainakaan kukaan ei huomauttanut sen venymisestä. Nyt kun pääsin hyvään vauhtiin aikajärjestyksessä etenemisessä, voisinkin ensi kerralla jatkaa bingoista ja muista vieraiden viihdykkeistä.

Kaikki postauksen kuvat Minttu Saarnin käsialaa (ensimmäisestä rajasin pari tunnistettavaa naamaa pois), ethän kopioi!