tiistai 27. joulukuuta 2016

Marrasmorsiamen polttarit

Kylläpä tässä hetki vierähtikin (koska koulu ja joulu - joka pääsikin tänä vuonna yllättämään oikein kunnolla :D), mutta ehdinpähän kuitenkin kirjoittelemaan omista polttareistani ennen häämatkaa (lähtö vielä tänään!) ja vuoden vaihtumista. Vaikka totesinkin jossain välissä polttareideni olleen ihanat (kuten ne monilta osin olivatkin!), jäi niistä osin myös tosi ristiriitaisia ja vähän kurjiakin muistoja. Mutta tässä siis koko päivän kulku (tungettuna yhteen postaukseen, joten maratonvaroitus! Ja ilman kuvia, koska niitä ei oikeastaan ole...):

Polttarini koittivat lauantaina lokakuun 22. päivä, mitä olinkin pitänyt vahvimpana vaihtoehtona, koska se oli syksyn ensimmäinen viikonloppu, kun kaikki vieraat olivat tietääkseni maisemissa, ja koska sulhanen oli mennyt hieman vaikeaksi mainitessani erään kokouksen sijoittuvan saman viikonlopun sunnuntaille. Epäilykseni vahvistuivat aamuviideltä, kun huomasin ovisummerimme olevan poikkeuksellisesti päällä.

Yritin siinä sitten kuitenkin nukkua huonolla menestyksellä. Kello tuli kahdeksan ja vähän ylikin, ja noustiin sängystä tavalliseen tapaan. Sulhanen pyysi minua laittamaan aamupalaa sillä välin kun hän lenkittäisi koiran - hieman aloin jo epäilemään omia epäilyksiäni, kun kello oli jo yhdeksän tienoilla, eikä ketään kuulunut.

Mutta sieltähän porukka hipsi sisään sulhasen perässä. Taisin toivottaa heidät tervetulleeksi toteamalla, etteivät he sitten tarvinneetkaan summeria. Päivä aloitettiin skumppa- ja/tai mimosalasillisilla ja aamupalalla. Tosin sulhasella oli koiralenkillään kestänyt niin kauan, että itse olin jo ehtinyt aamupalan nauttimaan. Oma aikani menikin lähinnä tavaroiden pakkaamisessa ja itseni kuntoon laittamisessa; teemana oli pin-up, mikä tuotti hieman haasteita sekä vaatetuksen että meikin kannalta.

Meiltä jatkoimme bussille ja sen kyydissä tamperelaisen opiskelija-asuntolan kerhohuoneelle, jossa luvassa oli improvisaatioteatteria! Olin porukasta ainoa, joka oli moista aiemmin kokeillut, mutta ihailtavan hienosti koko seurue heittäytyi leikkiin mukaan! Noin tunnin hulluttelun jälkeen siirryimme toisen kaason kämpille kevyelle lounaalle. Sen yhteydessä esittelin polttariseurueen jäsenet toisilleen, tässä vaiheessa kun kaikki olivat jo ehtineet paikalle. Tosiaan ihan jokainen toivomistani vieraista pääsi paikalle, mikä oli mahtavaa! Seurueeseen kuuluivat kaasojen lisäksi läheisimmät serkkuni, lapsuuden naapurini, opiskelukavereita yliopistosta ja pari yläasteaikaista kaveria. Yhteensä meitä taisi olla 12 henkeä.

Lounaan loppuvaiheessa kaasoni tiputtivatkin sitten pommin: he olivat varanneet minulle huomenlahjakuvauksen. Täytyy sanoa, että tämä harmittaa minua edelleen, koska kyseinen aktiviteetti ei ollut lainkaan mieleeni; ei yllätyksestä kuullessani, ei itse kuvauksissa eikä vielä jälkikäteenkään missään vaiheessa. Tämä on siis aktiviteetti, jossa kannattaa käyttää tosi paljon harkintaa, koska en usko minunkaan kaasojeni arvanneen, kuinka kielteisesti suhtautuisin siihen (vaikka olinkin kyseistä yllätystä sulhaselle harkinnut itsekin, kuten koitin polttariseuruetta lohdutella järkytykseni jälkeen - olin kuitenkin todennut, että ei ehkä olisi mun juttu, ja näin jälkikäteen ajateltuna olin oikeassa).

Rupesin siis kuvauksista kuullessani itkemään, enkä suinkaan ilosta. Seurueen jäsenet yrittivät lohdutella, että siellähän saa olla ihan niin vähissä vaatteissa kuin itsestä hyvältä tuntuu, mutta se ei juurikaan lohduttanut. Polttariseurueeni oli myös tuonut omia vaatteitaan lainattavaksi kuvauksissa, mikä ei kyllä myöskään juuri tilannetta auttanut; itseäni lähinnä vaivaannutti nähdä kaikkien muiden seksikkäitä alusasuja. Toisaalta vaivaannutti sekin, että kaasot olivat päineen käyneet kaivelemassa omaa alusvaatelaatikkoni sopivien asusteiden perässä.

Noh, sain itseni kuitenkin jotakuinkin rauhoitettua ja ystäväni laittoi hiukseni nätisti, ja niin jatkoimme kaason luota valokuvausstudiolle. Studiolla kaaso meikkasi minut vielä pikaisesti ja otimme muutaman yhteiskuvan - ne olivatkin lähes ainoat kuvat koko päivästä; muutaman yhteiskuvan otimme myös aamulla meiltä lähtiessämme, mutta muuten en nähnyt kameraa kertaakaan, enkä tosiaan saanut mitään polttarikansiota. Harmi sinänsä, että yhteiskuva otettiin juuri tässä vaiheessa, kun itse olin superahdistunut minua odottavasta ”huvista”, mikä näkyy kyllä selvästi naamastani.

Muut lähtivät huomenlahjakuvausten ajaksi lähipubiin, ainoastaan kaaso R jäi kanssani kuvauksiin. Jälkikäteen mietittynä koko seurue olisi voinut jäädä sinne pitämään tunnelmaa yllä, mutta tuossa tilanteessa tunsin vain meneväni lukkoon, ja totesin, etten ainakaan koko seurueen edessä ala keikistelemään. Kuvaus tuntui juuri niin ahdistavalta ja epäluonnolliselta kuin olin ajatellutkin - rentouduin ehkä vain viimeiseksi kymmeneksi minuutiksi.

Jälleen tähän väliin vastaavaa yllätystä harkitsevalle: kuvaajan valintaan kannattaa myös kiinnittää erityistä huomiota. Omassa tapauksessani tuntui, että kuvaaja oli valittu lähinnä sijainnin perusteella, eikä hän kyllä helpottanut oloani yhtään. Hän hoiti kyllä tehtävänsä, eli kuvaamisen, mutta ei yhtään enempää. Ei kysellyt, että miltä minusta tuntuu tai onko jotain, mitä kehossani haluaisin tai en missään nimessä halua esitellä. Ei edes yrittänyt nauraa hermostuksissani heittämilleni vitseilleni. Vaihtaessani vaatteita pitkähihaisesta kimonosta pitkähihaiseen villatakkiin hän kysyi hieman töykeästi, että aionko yhä pitää pitkähihaista (mikä sai minut suunnilleen kietoutumaan villatakkiin entistä tiukemmin).

Kuvauksista kuitenkin selvittiin, ja niiden jälkeen olin ihan hyvällä tuulella, jopa innoissani; olinhan kuitenkin ylittänyt itseni (ja tässä vaiheessa vielä luotin siihen, että näytin edes joissakin kuvissa jopa ihan ihmiseltä - kuvat saatuani fiilikseni kuvauksista laski jälleen, mutta palataan siihen ehkä myöhemmin). Seurueemme kokoontui jälleen yhteen, ja siirryimme illanviettoon serkkuni poikaystävän kämpille.

Siellä meitä oli vastassa tämän poikaystävän kaveri, joka tarjoili meille tervetulodrinkit - ihan mahtavaa! Lisäksi tarjolla oli dippivihanneksia, joista aina mietin, että niitä pitäisi syödä useammin :D Valitettavasti dippivihannekset eivät kuitenkaan riittäneet tässä vaiheessa iltaa enää pitämään nälkääni loitolla, vaan tunsin nälkäkiukun nousevan. Sain sen jotenkuten pidettyä kurissa ja jutusteltua niitä näitä vieraiden kanssa. Muillakin tuntui kuitenkin olevan hieman nälkä ja hieman tekemisen puutettakin, tähän väliin olisi ehkä kaivattu enemmän tekemistä (ja syömistä). Kaasot olivat siis suunnitelleet musiikkitehtävän, jossa jokainen oli valinnut jonkun minuun liittyvän biisin, ja minun piti sitten arvailla, kuka oli valinnut mitäkin ja miksi. Tämä olisi voinut olla hauskempi, jos ihmiset olisivat oikeasti jaksaneet keskittyä siihen, tai jos useampi kuin pari tyyppiä olisi perustellut valintaansa muutenkin kuin ”Tästä vaan tulee Marrasmorsian mieleen".

Tunnin-parin kärvistelyn jälkeen oli kuitenkin serkkujeni vetämän morsiussaunan vuoro, ja se oli kyllä polttareiden ehdoton huippuhetki! Änkeydyimme koko porukalla kyseisen taloyhtiön ei-niin-kovin-suureen saunaan, minä perinteen mukaiselle havupaikalleni (jonka mummini oli kuitenkin vaatinut pehmentämään jollain pensaskasvin oksilla :D). Siellä sitten löylytettiin kaikki mahdolliset menneisyyteni miehet sinne pysyvästi. Sen jälkeen varmistettiin vielä suihkun puolella puhtaus ja hedelmällisyys - tätä pelkäsin etukäteen, mutta eihän se edes ollut paha!

Saunan jälkeen laittauduimme epämääräisessä hälinässä, kunnes saimme melkein kaikki taksiin kohti illallispaikkaa. Melkein kaikki, koska serkkuni joutui jäämään siivoamaan kämppää ja etsimään yhtä kadonnutta avainta. Tästäkin jäi tosi kurja fiilis, ettei kommunikaatio ollut pelannut ja serkkuni ei siksi päässyt heti liittymään seuraan - lisäksi jouduin jostain syystä itse tähän välikäteen selvittelemään tilannetta serkun ja kaasojen välillä.

Pääsimme kuitenkin ravintolaan, joka oli siis Sitko - paikka, johon sulhanen oli monet kerrat halunnut minut viedä, mutta olin sanonut, että ei kiinnosta. Että ei mennyt ihan nappiin sekään, tai siltä minusta ainakin siinä vaiheessa jo älyttömän nälkäisenä tuntui. Lisäksi sovimme serkkuni kanssa, että odottelemme häntä ennen kuin alamme syömään - meinasin taas purskahtaa itkuun, koska halusin vain ruokaa heti. Minulla oli ihan hirvittävä päänsärky ja huono olo, olihan juonut pitkin päivää syömättä juuri mitään.

Lopulta saatiin ruokaa, joka oli sittenkin ihan hyvää (tosin siinä vaiheessa olisin varmaan syönyt kengänpohjiakin ihan mielelläni :D). Ruuan jälkeen polttariseurue alkoi harventumaan, ja jatkoimmekin baariin aika pienellä joukolla. Baarissa oli kuitenkin ihan hauskaa, vaikken enää juonutkaan mitään - paitsi paljon vettä. Jatkoimme kahteen asti, sitten suuntasimme kaason ja yhden kaverini kanssa kaason kämpille nukkumaan.

Seuraavana aamuna kaasot järjestivät vielä brunssin kaason kämpillä. Ruoka oli tajuttoman hyvää, mutta polttarivieraita saapui paikalle harmillisen vähän. Yksi oli jo yöllä ajanut kotiinsa toiselle paikkakunnalle, toisella oli muuta menoa, ja suurin osa opiskelukavereistani ei vain saanut itseään ylös sängystä. Itselläni oli sen verran hyvä olo, että mimosakin maistui vielä ;) Lopulta sulhanen haki minut iltapäivästä kotiin.

Polttareissa oli siis monenmonta onnistunutta asiaa (se, että kaikki pääsivät paikalle ja olivat täysillä mukana, improaminen, morsiussauna, baari-ilta…), mutta kuitenkin myös monia seikkoja, jotka jäivät minua harmittamaan (huomenlahjakuvaus, nälkä, odotteleminen ennen saunaa, kuvien puute…). Kaikkein eniten minua kuitenkin polttareiden jälkeen harmitti se, että ne eivät oikeastaan olleen minun näköiseni (lukuun ottamatta improvisaatioteatteria), eivätkä tuntuneet polttareilta; olisin toivonut pääseväni hehkuttamaan joka puolelle meneväni naimisiin :D Tietysti poden huonoa omatuntoa näiden harmitusten vuoksi, koska tiedän, että kaasot - ja muutkin - olivat nähneet hirveästi vaivaa minun vuokseni. Kuitenkin, kun kuulin, että kaasot olivat kahdestaan suunnitelleet koko päivän, en voi olla ajattelematta, että kokonaisuus olisi voinut olla onnistuneempi, jos he olisivat suunnitelleet sen koko polttariporukan kesken.

Vaan turhahan näitä on jälkikäteen harmitella - ja häiden jälkeen en kieltämättä olekaan polttareita juuri ajatellut. Jatkossa yritän keskittyä niihin hyviin puoliin, niin eiköhän aika tässäkin tapauksessa kultaa muistot - nyt on kuitenkin aika lähteä luomaan uusia (toivottavasti ihania!) muistoja häämatkalle.

Palaan näppäimille taas matkan jälkeen - hääkuvat saapuvat toivottavasti matkan aikana, mutta niiden esittelyä ennen olisi vielä sulhasen polttarit ruodittavana ;) Ihanaa ensi vuotta kaikille!

5 kommenttia:

  1. Tuo huomenlahjakuvaus on kyllä melko riskaabeli polttariohjelma, jos ei ole aivan 100 % varma, että polttarisankari haluaa kuvauksiin. Minulle tehtiin polttareista todella hauska kuvakirja, mutta sain sen käsiini vasta hääpäivän aamuna ja täytyy myöntää, että jouduin siinä hieman keräilemään itsetuntoani nähtyäni kaikki kuvat itsestäni. Jostain syystä näytin lähes kaikissa omasta mielestäni todella hirveältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeastaan voisi sanoa, että huomenlahjakuvaus on aina aika riskaabeli yllätys, koska en usko että kukaan voi 100% varmasti tietää toisen sellaisesta tykkäävän - monet eivät tiedä itsekään, tykkäisivätkö :D Taitaa myös olla ihan yleinen ilmiö, ettei pidä itsestään otetuista kuvista, kiva että olet alkujärkytyksesi jälkeen kuitenkin tykännyt omasta polttarimuistostasi :)

      Poista
  2. Kiittämätön tumpelo

    VastaaPoista
  3. Olen järkyttynyt tästä kirjoituksestasi ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei anonyymi!

      Olen pahoillani, jos kirjoitukseni järkytti sinua, tarkoituksenani ei ollut järkyttää ketään. Halusin vain kertoa polttarikokemuksestani avoimesti, kuten olen kertonut monista muistakin häihin ja niiden suunnitteluun liittyvästä asiasta. Sen taas teen sekä purkaakseni omia ajatuksiani että tarjotakseni muille näkökulmia: joskus käy näinkin.

      Tumpelo olen varmasti monella tapaa, mutta se ei taida liittyä tähän. Kiittämättömäksi en sen sijaan itseäni kuvaisi: kuten postauksessa totesinkin, ymmärrän muiden nähneen kovasti vaivaa minun vuokseni, ja sen vuoksi nämä kielteiset kokemukset tuntuvatkin niin kurjilta - toivoisin, että voisin sanoa kaikille, että polttarini olivat maailman parhaat, mutta sitä ne eivät minulle olleet. Vikaa on varmasti minussakin, mutta omia tunteitaan on kovin vaikea muuttaa. Onneksi polttareissa oli kuitenkin paljon myös hyviä asioita (joita myös toin postauksessa esille), vaikka ne eivät "maailman parhaat" olleetkaan :)

      Poista