maanantai 28. marraskuuta 2016

Pienet harmistukset

Päätin sittenkin aloittaa häiden jälkeisen avautumisen niistä pienistä harmistuksista. Nimittäin itselleni tyypilliseen tapaan olen jäänyt murehtimaan-märehtimään niitä pieniä juttuja, jotka ei ihan menneet kuten ajattelin. Siinä määrin jopa, etten ole vieläkään saanut oikein nukuttua, kun mietin näitä (mikä on sinänsä tyhmää, koska millekään ei voi enää tehdä mitään, eikä kyse ole isoista asioista :D). Ajattelinkin nyt kerralla purkaa nämä harmitukset pois, jotta pääsen sitten hääkuvien saavuttua keskittymään vain hyviin ja ihaniin asioihin :)

Mikä minua siis häiden osalta jäi harmittamaan:

1. Sää. Tiedän, ihan tyhmää. Sain mitä tilasin, mutta en silti voi olla harmittelematta, että jouduttiin tyytymään sisäkuviin. Tähän on monta syytä: sisäkuvista jouduttiin maksamaan ekstraa, sisätilat olivat hieman yksipuolisemmat kuin ulkokuvat olisivat olleet, ja sää oli vähän siinä-ja-siinä. Oikeasti välillä oli jopa tosi nätti sää, mutta kirkkaalta taivaalta saattoi hetkessä iskeä sellainen rankkasadekuuro, ettei kuvaamisesta olisi tullut mitään. Tässä lohduttaa hieman se, että ihan kuvaussession loppuun saatiin sulhasen kanssa pari kuvaa otettua pihalla.

2. Sulhasen viehe. Tilasin vieheet ja rannekukat kukkakaupasta juurikin siksi, että ne varmasti kestäisivät, ja sitten sulhasen viehe otti ja hajosi jo ennen kuvauksia. Ei nyt ihan totaalisesti, mutta sen verran että jouduttiin sitä paikkailemaan hakaneulalla (juu, toivoton yritys eikä juuri auttanut...). Kuitenkin, jos vaan kuvat nyt onnistuivat viehe-ongelmasta huolimatta hyvin, tälle pystyy melkein jo nauramaankin - sain vieheen nimittäin korjattua matkalla hääpaikalle. Ei tarvittu kuin hääauton koristelusta sinne jäänyttä kaksipuoleista teippiä, ensiapulaukusta löytyneet sakset ja lasillinen skumppaa tälle morsiamelle, niin viehe oli kunnossa :D Uskomatonta kyllä, viehe pysyi tuon teipin voimalla kasassa hääjuhlan loppuun asti!

3. Pukuni helma häätanssissa. Mun puvussa oli siis aivan upea, ihana helma, johon laitatettiin ompelijalla rannelenkki sekä pienempi lenkki helman takamuksen päälle nostamista varten. Tanssiessa helma oli tietysti tarkoitus nostaa siihen rannelenkkiin, vaan kun äitini oli jo aiemmin juhlan tuoksinnassa ehtinyt nostaa helman sinne takamuksen päälle, muistin tämän siinä vaiheessa, kun musiikki oli jo pitkällä ja me tanssiasennossa valmiina lähtöön, niin ajattelin, että mennään tällä nyt. Olisi vain pitänyt ottaa tanssi alusta, ja helma käteen, nimittäin äitini oli kiinnittänyt helman sinne takamuksen päälle väärästä kohtaa. Ei se nyt ihan hirveältä näyttänyt (ollaan saatu yksi video häätanssista), mutta kun pukuni oli (siitäkin!) niin ihana, että helman sai takamuksen päälle tosi nätisti, ja nyt se näytti vain kummalta (nurjapuoli nousee hieman esiin ja helma on osaksi ilmassa). Että voikin ärsyttää!

4. Omista polttareistani ei ollut mitään mukana häissä. Sulhaselle oli tehty superhieno polttarikansio, ja lisäksi hänen polttareissa maalaamansa rakkaudentunnustus esiteltiin yhtenä ohjelmanumerona. Mun polttareista ei ollut mitään, mikä kyllä harmittaa. Omasta polttaripäivästäni jäi muutenkin vähän ristiriitaiset fiilikset (kirjoittelen tästä lisää myöhemmin), ja ehkä hieman toivoin, että kiva polttarikansio olisi kääntänyt ne selkeämmin myönteisen puolelle. Nyt täytyy vain toivoa, että aika kultaa muistot.

5. Ei morsiamen ryöstöä. Tämä mua on alkanut harmittaa jälkikäteen, vaikka häissä en koko juttua muistanutkaan. Mulla on siis neljä pikkuveljeä, joten etukäteen oletin heidän tottakai ryöstävän minut, mutta ilmeisesti siinä oli vähän epäselvyyttä sen suhteen, kuka ryöstön olisi järjestänyt. Veljet olivat siis ymmärtäneet, että kaasot ja bestman huolehtivat ohjelmasta, ja odottivat, että heitä olisi pyydetty ryöstämään minut. Kun pyyntöä ei kuulunut, he olettivat, ettei ryöstöä haluta. Häissä joku veljistä oli ilmeisesti vielä kysynyt, että mites se ryöstö, niin hänelle oli vastattu, että se jätettiin pois, koska ohjelmaa ei mahtunut enää. Noh, omasta mielestäni olisi mahtunut, ja olisin sitä toivonut. Olisi varmaan pitänyt selkeämmin sanoa sekä avustajille, että veljille, että näin on, mutta se ei oikein tuntunut sopivan perinteeseen.

Eli viisi asiaa häiden suhteen jäi harmittamaan. Ei paha, kun nämä ovat vielä suurimmaksi osaksi aikas pikkujuttuja (verrattuna esimerkiksi siihen, että olin ihan varma siitä, että joku läheinen tai jompikumpi meistä kuolee juuri ennen häitä - tai että kaikki vieraat tylsistyvät kuoliaiksi häissä :D). Lisäksi nämä ovat seikkoja, jotka vaivaavat lähinnä minua itseäni. Vieraat viihtyivät hyvin ja kehuivat häitä vuolaasti. Enkä siis itsekään murehtinut näitä hääpäivänä, vaan olin yksinkertaisesti onnellinen ja sellainen kestohymy naamalla, että se mainittiin vieraskirjakorteissakin.

Pahoittelen siis tällaista avautumista, mutta ehkä tällä saan nämä pois ajatuksiani ja yöuniani vaivaamasta ;) Ensi kerralla jotain kivempaa!

4 kommenttia:

  1. Itse jäin myös häiden jälkeen murehtimaan monia asioita, vaikka hääpäivä meni todella hyvin. Täytyy myöntää, että häiden jälkeinen aika oli jopa melko raskasta, koska jäin niin pahasti kiinni hetkeen ja pohtimaan kaikenlaista. En niinkään harmitellut käytännön asioita, mutta enemmän mietitytti oma käytökseni (Olinko oma itseni? Pystyinkö nauttimaan päivästä niin paljon kuin olisin halunnut? Juttelinko liian vähän häävieraiden kanssa?). Sitten tietenkin podin syyllisyyttä siitä, että märehtimällä asioita jälkikäteen, liitin negatiivisia tunteita hääpäivään ja näin murehtimiskierre oli valmis. Aika ja arkeen paluu onneksi auttaa. Meilläkin sulhasen vieheen magneetti tipahti onnitteluiden aikana, mutta onneksi löytyi frakin taskusta. En ole vieläkään varma, oliko mekkoni helma missään vaiheessa oikein kiinnitetty ylös, koska emme löytäneet lenkkiä. :D Mekon nurjapuoli siis näkyi tanssin aikana ja loppuillasta helman eri kerroksia yhdessä pitänyt lanka katkesi ja jouduimme fiksaamaan sen hakaneulalla. Jostain syystä en kuitenkaan harmistunut näistä asioista. Se kyllä ärsytti, että olin jännityksen takia menettänyt ruokahaluni. Ruoka kun oli melko tärkeässä osassa häissämme. Onneksi pystyin sentään maistamaan kaikkea. Niin ja sekin vähän ärsytti, että mulla roikkuu tosi monessa hääkuvassa tukka naamalla. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, totta kai tähän murehtimiseen pitää vielä lisätä vettä myllyyn syyllistämällä itseään siitä ;D Itseäni harmittavat juuri käytännön asiat ehkä siksi, että en hääpäivänä suonut niille ajatustakaan (paitsi tuolle säälle...). Tapojeni vastaisesti luovutin siis kaikki ohjakset muiden käsiin, ja nyt jälkikäteen mietin, että olisiko osa asioista mennyt sittenkin paremmin, jos olisin vain itse hoitanut ne, tai vaihtoehtoisesti ohjeistanut kaikesta paljon tarkemmin (ihan niinkuin kukaan olisi kuunnellut niitä ohjeita yhtään enempää tai muistanut niitä enää hääpäivän hälinässä). Toki murehdin hieman myös sitä, että en kauheasti ehtinyt juttelemaan kenenkään kanssa, tai siltä itsestäni ainakin tuntui. En itse asiassa tiedä, mitä tein koko päivän, koska hirveästi muistikuvia ei jäänyt (en siis ollut humalassa, vaan ilmeisesti vain tunteiden vallassa ja niin pökerryksissä, etten oikein pystynyt keskittymään mihinkään, vaikka yritin keskittyä kaikkeen). Olisi siis kiva saada valokuvat, jotta näkisi, mitäs kaikkea häissä tapahtuikaan, vaikka varmasti löydän kuvistakin puutteita :D

      Pohjimmiltaan tässä on kuitenkin kai kyse siitä, että pitäisi oppia hyväksymään elämän (ja sitä myötä häiden) epätäydellisyys, ja olla tyytyväinen siihen, että niin moni asia kuitenkin meni täysin nappiin. Mutta kun se on niin vaikeaa!

      Poista
  2. Mullakin jäi muutama juttu harmittamaan, mutta sitten ajattelin ettei kukaan ehkä huomannut niitä edes.. ja harmitus meni vähän kuin ohi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, ihanaa, että joku pääsee harmituksistaan eroon noin helposti! Kroonisen murehtijan korvaan kuulostaa kadehdittavan yksinkertaiselta - itsehän siis tiedän, ettei kukaan muu huomannut näitä pikkujuttuja, mutta harmitteluun riittää se, että minä tiedän :D

      Poista