perjantai 28. lokakuuta 2016

Morsiusaivot

Oletteko kuulleet morsiusaivoista? En minäkään ollut, mutta kuukauden rajapyykin vilahdettua ohi olen kyllä päässyt kokemaan ne käytännössä. Raskausaivoista olen kyllä kuullut, mutta en tiennyt että vastaava lahopäisyys voi iskeä myös ennen häitä. (Mainittuani tästä raskausaivot/morsiusaivot -ilmiöstä sulhaselleni, hän kysyi ensimmäiseksi, olenko raskaana. En tietääkseni enkä toivoakseni ole - siinä olisikin kiva ylläri vielä ennen häitä!)
Normaalit aivot (Kuva)

Olen siis normaalisti hyvinkin järjestelmällinen henkilö ja päättelytaitoni ovat ainakin Wechlerin kykytestistön mukaan jopa keskitasoa paremmat. Olen aina ajoissa (esimerkiksi koulutyöt palautan lähes poikkeuksetta etuajassa), kirjoitan sujuvia tekstejä ja muistan täsmällisesti, mitä olen puhunut kenenkin kanssa.
Morsiusaivot (Kuva)
Viime aikoina olen myöhästellyt tapaamisista, anonut armonaikaa esseelleni ja kirjoittanut elämäni lyhyimmät tenttivastaukset. Olen unohtanut jatkuvasti kysyä häihin liittyviä asioita läheisiltäni ja saatan kertoa saman asian useaan kertaan samalle henkilölle. Blogipostauksenkin kirjoittaminen tuntuu haastavalta, mistään tieteellisestä puhumattakaan. Tuntuu, että kaikki leviää käsiin. Ei siis pelkästään häät (joihin olisi vielä "muutama pikkujuttu" tehtävänä), vaan myös opinnot ja työt (kolmen työkeikan loka-marraskuussa ei olisi luullut olevan näin vaikea suorittaa!). Toisaalta morsiusaivoissa on hyvätkin puolensa, nimittäin ajatukseni ovat niin täynnä häitä, ennen ehdi enkä muista stressata asioita, joista normaalisti olisin hermorauniona: Kolme draamapajaa angstisille yläkoululaisille - pikkujuttu! Käyttäytymisanalyysi oikealle, psyykkisesti oireilevalle ihmiselle - okei!

Onko muilla kokemusta morsiusaivoista? Koitin googlailla ilmiötä, niin suomeksi en saanut juurikaan tuloksia, mutta bridal brain tai bride brain vaikuttaa olevan ihan tunnettu juttu. Esimerkiksi Carrie, Onwards! -blogista löytyy morsiusaivojen kuusi oiretta, vapaasti suomennettuna:

1. Et saa nukuttua. Kun sitten nukut, näet unta, jossa häissäsi tapahtuu jotain outoa/hullua/kamalaa. - Tämä on ainakin itselläni ehkä selkein ja elämää häiritsevin oire. Olen kohta kaksi viikkoa kituutellut kuuden tunnin yöunilla, kun uni ei vain iltaisin tule! Ja juuri, kun olin saanut kiinni ihanasta 8h unien vuorokausirytmistä...

2. 90% siitä, mitä sanot kumppanillesi, koskee häitä. Heti kun hän aamulla avaa silmänsä, olet kyselemässä esimerkiksi tarvittavan tuolimäärän perään. - Kylläkylläkyllä. "Soititko siskollesi ja kysyitkö niiden karkkipurkkien määrästä?" "Soititko siskollesi ja kysyitkö niiden karkkipurkkien kokoa?" "Pitäisikö niiltä lapsivieraiden vanhemmilta kysyä, että tuleeko ne rattaiden kanssa?" "Mitä me voitaisiin tehdä häiden eteen tälläkin hetkellä?

3. Toteat, että kolmesti päivässä treenaaminen on paitsi hyvä idea, myös ehdottoman tarpeellista. - No ei nyt ihan. Mutta koiran kanssa tulee lenkkeiltyä kahdesti päivässä ja sen lisäksi olen nyt onnistunut käymään salilla kahdesti viikossa. Ja se on oikeasti hyvä idea ja ehdottoman tarpeellista, koska mekko mahtui eilen ompelijalla juuri ja juuri päälle!

4. Uskot, että hääsi ovat hyvä syy työnteon välttelemiseen. Kun pomosi kysyy viimeistelyä vailla olevasta projektistasi, saatat jopa vastata: "Tiedäthän, että hääni ovat kahden viikon kuluttua!" - Köhköh, tosiaan saatoin pyytää aikalisää esseen kirjoittamiseen häihin vedoten (ja sainkin sitä!)

5. Tehtävälistasi on vallannut elämäsi. Useimpiin kutsuihin ja pyyntöihin vastaat: "Ehkä sitten häiden jälkeen..." - Todellakin! Mikäli on pakko tehdä jotain muuta kuin häitä, häät pyörivät kuitenkin mielessä. Ja useimmat bileet ovat kyllä tänä syksynä jääneet väliin hääjärjestelyiden takia.

6. Lukiessasi tätä tekstiä, mietit lähinnä sitä joogatuntia, jossa sinun olisi pitänyt olla rentoutumassa ja keskittymässä hengitykseesi. - En kyllä. Vaikka olenkin käynyt joka viikko joko pilateksessa tai joogassa rentoutumassa ja keskittymässä hengitykseeni :D

Mitäs tästä nyt tulisi kokonaisuudessaan pisteitä, 5/6, jos ajatellaan että kolmonen ja kutonen pitivät puoliksi paikkansa ja muut täysin. Morsiusaivosyndroomani taitaa olla aika pahanlaatuinen, toivottavasti tästä palautuu häiden jälkeen

PS. Mun ihanat polttarit oli viime viikonloppuna!<3 Niistä kirjoittelen kuitenkin tarkemmin vasta häiden jälkeen, koska mulla ei ole ainakaan vielä kuvamateriaalia ja niihin liittyy yllätyksiä ;) Sen verran voin kyllä paljastaa, ettei paljoa ehtinyt miettiä tehtävälistaa tai väliin jääneitä joogatunteja - nyt pitääkin taas palata niiden pariin! Kolme viikkoa, jaiks!

keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Kuulumiset kuukautta ennen häitä

Eipä tässä paljon ehdi kirjoittelemaan kuin tällaisia epämääräisiä koosteita/tilannekatsauksia. Opiskelukiireiden pitäisi sentään pikkuhiljaa hellittää; perjantaina on tentti, joka paketoi ensimmäisen syksyn laajemmista kursseista (toinen alkaa vasta ensi viikolla ja jatkuu joulukuulle, joten siitä en aio stressata ennen häitä), ja sitten pitäisi vielä yksi essee naputella neitinä, hih :)

Viime aikoina on tehty paljon pieniä hankintoja häihin: liitutaulua, vessakoritavaraa, pöytänumerotarvikkeita ja herkkubuffakippoja muun muassa. Jotakin pientä uupuu vielä, mutta ei ihan hirveästi. Jos jollakulla olisi myydä hanaviinitelineitä, siis sellaisia, mihin saa laatikkoviinin tarjolle pöytätason yläpuolelle, ostaisin mielelläni! Yksinkertaisuus olisi plussaa. Kyseiset härpäkkeet tuntuvat kadonneen maan päältä :D

Lisäksi on käyty tapaamassa meidän vihkijää käräjäoikeudessa! Kyseinen tapaaminen kesti alle 15 minuuttia (olin laittanut toivomamme puheen ym. vihkimisen yksityiskohdat jo aiemmin sähköpostilla), mutta oli kuitenkin kiva tavata vihkijä etukäteen kasvotusten. Samalla toimitimme hänelle esteettömyystodistuksen ja sukunimien ilmoituslomakkeen.

Kävin myös tilaamassa sulhaselle ja bestmanille vieheet ja kaasoille rannekukat NinaFlorasta. Kimppunihan tein itse, ja tarkoitus oli tehdä myös muut kukat itse, mutta eipä se mennytkään ihan kuin Strömsössä. Sulhasen viehekin on aika näkyvä osa hänen häälookkiaan, jota en halunnut sotkea virityksellä, joka ei vain toiminut :D 

Viimeisimpiä hoidettuja asioita ovat olleet sulhasen liivin löytäminen ja alkoholijuomista päättäminen eilen. Liivi päädyttiin lopulta vuokraamaan Muotitalo Tyynelästä, istuivat nimittäin sen verran paremmin kuin Haloselta löytämämme "halpis"-liivit. Juomavalinnatkin oli jo pakko tehdä, koska perheeni lähtee torstaina Tallinnaan ja ostaa siis sillä reissulla tarvitsemamme alkoholit.

Paljon (enemmän kuin suunnittelin) on kuitenkin jäänyt vielä viimeiselle kuukaudelle hommaa:

  • Sulhaselta puuttuu vielä solmio (tai rusetti) ja sukat
  • Minun pitäisi käydä NinaFlorassa sopimassa tilattujen kukkien yksityiskohdista
  • Kaitaliinat ovat vielä hieman vaiheessa kaaso A:lla
  • Pöytänumerot pitäisi pistää kasaan (kaikki tarvikkeet on!)
  • Soittolistat pitäisi viimeistellä: päättää vihkimisen saapumismusiikki, mahdolliset vanhempien valssit ja iltamusiikkilistan pilkkominen pienempiin osiin (ikään kuin setteihin - ajatuksena siis, että alkuillasta soisi enemmän vanhempaa musiikkia ja loppuiltaa kohti kuljetaan baarimeininkeihin)
  • Koiran kohtalo pitäisi päättää: majoittuuko se häiden ajaksi vanhempieni vuokraamaan mökkiin vai viedäänkö se koko hääviikonlopuksi johonkin hoitoon
  • Iltapalalle pitäisi ostaa servetit ja loppuiltaa varten kertakäyttömukeja (iltapalan kertakäyttöastiat tulevat pitopalvelulta)
  • Sormukset pitäisi käydä huollattamassa ja kaiverruttamassa - olen alustavasti sopinut tästä Malmin Korupajan kanssa, ja vien sormukset sinne ensi viikolla, kun on muutakin asiaa Helsinkiin
  • Kakut pitäisi suunnitella (köh, tämä on tainnut olla listalla jo heinäkuusta saakka...)
  • Istumajärjestys pitäisi miettiä nyt, kun ilmoittautumisaika on päättynyt (ja suurin osa vieraista on jopa ilmoittautunut!)
  • Palaveri valokuvaajan kanssa meillä on 29.10.
  • Oman hääpukuni noudan ompelijalta 27.10.
  • Koekampaus mulla on 7.11. (omasta mielestäni myöhään, mutta kampaajan mukaan aiemmin ei kannata, kun mieli kuitenkin muuttuu :o )
  • Vihkitaustaan pitäisi jostain löytää kiinnikkeet verhoille. Suunnittelemiamme verhojen rypytysnipsuja (vähän niinkuin pyykkipoikia, mutta pyöreitä) ei löydy mistään, joten pitäisi keksiä jotain muuta...
  • Kaikkiin koristevaloihin (niitähän riittää) pitäisi laittaa paristot
  • Photobooth-propsit pitäisi kasata (eli liimata tikut)
  • Propseille pitäisi koristella pari isoa pilttipurkkia, joihin ne saa esille
  • Poliisille pitäisi tehdä ilmoitus alkoholitarjoilusta
  • Viimeinen tanssitunti pitäisi varata (marraskuun alkuun), lisäksi tarkoituksenamme on käydä yhdellä saman tanssikoulun alkeistunnilla kertaamassa valssia
  • Tervehdys hääparille -kortit pitäisi tulostuttaa
  • Ikaalisten taksia pitäisi ehkä varoittaa, että takseille saattaa hääpäivänä olla kysyntää
  • Tuolihuput pitäisi kai sittenkin silittää 
 
HUH! Tuo "pitäisi" tuntuu olevan syksyn sana, se kaikuu päässäni lähes taukoamatta. Häiden järjesteleminen on kyllä edelleen mieluisaa niin kauan, kun siihen on aikaa ja jaksamista, mutta sitten kun muut asiat (lähinnä opiskelu) tunkevat tielle, alkaa ahdistaa. Nyt odotan häitä jo ihan senkin vuoksi, että ei tarvitse niitä enää miettiä, vaikka samalla tuntuu, että hääpäivä lähestyy ihan liian nopeasti...
 
Kuukausi. Ihan oikeasti. Toivottavasti ehdin vielä pariin otteeseen päivittämään kuulumisia ennen häähetkeä - tässähän on esimerkiksi molempien polttarit vielä viettämättä! Nekin jännitykset vielä, iiks!

maanantai 10. lokakuuta 2016

Mitä juotaisiin - ja kuinka paljon?!

Häämenun selvittyä on vuorossa juomapuolen suunnitteleminen. Tämä lienee yksi hääsuunnittelun haastavimmista kohdista, etenkin tässä vaiheessa, kun osallistumisestaan on ilmoittanut vasta noin puolet vieraista. Kun juomamenekkiin vielä vaikuttaa vieraiden määrän lisäksi heidän ikäjakaumansa, juomataipumuksensa ja kuskinakitukset, soppa on valmis. Meillä ei ole sen enempää mahdollisuutta ostaa juomia juhlapaikalta kuin lähteä jatkoillekaan (paitsi ehkä Ikaalisten kylpylän ravintolaan), joten juomia pitää ostaa riittävästi. Toisaalta en kyllä halua raahata niitä laatikkokaupalla häistä poiskaan, joten ihan överiksi ei juomaostoksia voi vetää. Ainiin, lisäksi soppaa sekoittavat meillä "kuokkavieraat", eli noin parinkymmenen hengen joukko kavereitamme, jotka eivät osallistu päiväjuhlaan, vaan liittyvät seuraamme kahvien jälkeen!
(Kuva)
Tähän mennessä olemme saaneet hoidettua lähinnä holittomat juomat, joista suurimman osan kävimme ostamassa jo ennen pitopalvelun tapaamista. Pienet, 0,33 litran, limupullot olivat nimittäin tarjouksessa Mammuttimarkkinoilla, joilta kävimme niitä hamstraamassa. Ostimme limuja kahdeksan lavaa: kolme lavaa Pepsi Maxia, kolme lavaa Jaffaa ja kaksi lavaa Spritea. Yhteensä 192 tölkkikokoista pulloa siis - jos vieraita saapuu paikalle noin sata, kuten on oletus, jokaiselle riittää melkein kaksi tölkkiä. Lisäksi ostimme tänä viikonloppuna Prismasta vastaavia pikkupulloja kuplavettä, kolme lavaa tavallista ja kaksi sitruuna-limen makuista, eli yhteensä 120 pikkupulloa. Näiden lisäksi tarjolla on tietysti hanavettä, sekä ruuan kanssa maitoa, mehua ja kotikaljaa (pitopalvelulta). Holittomia juomia on siis melkoisen paljon suhteessa siihen, ettei meille tule juurikaan lapsivieraita ja häät ovat talvella, mutta toivomme niiden maistuvan myös heille, jotka juovat alkoholia (ja näin vähentävän osaltaan humalajuomista). Alkoholiton alkumalja pitäisi vielä päättää, mutta se on todennäköisesti perinteistä Pommacia.

(Kuva)
Sitten ne alkoholit! Tarjolle tulee siis alkumalja (kuohuviini), puna- ja valkoviiniä ruuan kanssa (pyydettäessä myös mietoja alkoholijuomia), avecit kahvin kanssa ja olutta, siideriä ja lonkeroa loppuillaksi.

Hääviinit on jo valittu, se kävikin yllättävän helposti. Etsin ensin Alkon sivuilta kasvis- ja kalapainotteiseen noutopöytään sopivat viinit, joita sai laatikossa. Sitten tarkistin, mitä näistä saa myös SuperAlkosta, jolloin jäljelle jäi kaksi valkoviiniä (Two Oceans Sauvignon Blanc 2016 ja Viña Maipo Sauvignon Blanc 2015) ja kaksi punaviiniä (Gato Negro Cabernet Sauvignon 2015 ja Doppio Passo Primitivo 2015). Valkoviinit olivat ainakin kuvauksen perusteella aika samanlaisia, joten valitsin Two Oceansin, jota oli Alkon yleisvalikoimassa. Maistelimme sitä ja molempia punaviinejä toissaviikolla perheeni kanssa (uunilohen ja kreikkalaisen salaatin rinnalla, häätarjoiluja mukaillen), ja maistelun myötä valitsimme punaviiniksi Doppio Passon. Se ei ole ihan tyypillisintä punaviiniä, minkä vuoksi se ehkä sopikin niin hyvin kalan ja salaatin kanssa.

Alkumaljaksi valikoitunee jotakin SuperAlkon halvimmista (venäläisistä) kuohuviineistä, sillä emme ole erityisesti kuohuviini-hifistelijöitä, ja nuo venäläiset on todettu riittävän hyviksi monissa perhejuhlissa. Kahvin kanssa tarjoamme konjakkia ja Baileys-likööriä. Olutta ostettaneen paria perusmerkkiä ja lisäksi yhtä erikoisempaa laatua (ei olla vielä päätetty, mitä). Siideriä suunnittelin myös ostettavan kuivaa omenaa, päärynää ja kenties yhtä erikoisempaa. Lonkeroa ostetaan todennäköisesti vain sitä perinteistä laatua.

Mutta sitten ne määrät! Apua! Oon yrittänyt vähän googlailla vinkkejä, ja tässä tulos:

Alkon sivuilla juomien menekiksi neuvotaan:
Tervetulomalja 1 annos/hlö (10cl)
Buffet-ruokailu 2 annosta/hlö (24cl viiniä / 66cl mietoja)
Loppuilta 1 annos/hlö/tunti
* Viineistä 2/3 punaviiniä, 1/3 valkoviiniä

Naimisiin.infon foorumilta joku oli kerännyt toteutuneen kulutuksen keskiarvon:
Punaviini 0,33plo/hlö (~25cl)
Valkoviini 0,25plo/h (~19cl)
Olut 1,58tlk/hlö (~52cl)
Siideri 1,20tlk/hlö (~40cl)
Lonkero 0,47tlk/hlö (~15cl)

Samassa ketjussa sadan hengen talvihäissä oli menekki:
Kuohuviini 16plo
Punaviini 8 laatikkoa (24cl/hlö)
Valkoviini 5,5 laatikkoa (~17cl/hlö)
Olut 6x24tölkkiä (144 tölkkiä, ~48cl/hlö)
Siideri 1,5x24tölkkiä (36 tölkkiä, ~12cl/hlö)
Lonkero 4x24tölkkiä (96 tölkkiä, ~32cl/hlö; puolet tavallista ja puolet karpalolonkeroa)
+ 30l boolia (30cl/hlö)
 
Keskiarvot ja nuo viimeisimpien häiden määrät näyttäisivät olevan aika yhteneviä, jos oletetaan, että boolittomissa häissä suurin osa boolinjuojista joisi siideriä. Jos edelleen oletetaan, että vierasmäärä on noin sata ja menekki arvioidaan hieman yläkanttiin, ostoslista voisi olla:

16 pulloa kuohuviiniä (12cl/hlö)
8 laatikkoa punaviiniä (24cl/hlö)
6 laatikkoa valkoviiniä (18cl/hlö)
4x0,7 litran pulloa konjakkia (4,2cl/hlö, jos 2/3 juo konjakkia kahvin kanssa)
2x0,7 litran pulloa likööriä (4,2cl/hlö, jos 1/3 juo likööriä kahvin kanssa)
8 lavaa olutta (esim. 3+3+2 lavaa eri merkkejä; 63cl/hlö)
6 lavaa siideriä (esim. 2+2+2 lavaa eri makuja; 48cl/hlö)
4 lavaa lonkeroa (voisi sittenkin ostaa puolet karpalona; 32cl/hlö)

Näin laskettuna kokonaisannosmäärä/henkilö olisi noin 10 annosta, alkumaljasta "pilkkuun" siis. Miltä kuulostaa?