perjantai 1. tammikuuta 2016

Hyvää (hää)vuotta 2016!

Iiiiks, se on täällä - meidän häävuosi! Tosin näin marrashäitä viettävänä joudumme vielä odottamaan hitusen pidempään kuin muut tänä vuonna häitään juhlivat, mutta kyllä vuoden vaihtuminen silti saa perhoset kutittelemaan vatsanpohjaa!

(Kuva)
Joulun vietimme minun perheeni kanssa - viikko vierähti uskomattoman nopeasti - ja nyt olemme sulhasen vanhemmilla vielä loppiaiseen saakka. Toivottavasti täällä on hieman enemmän aikaa miettiä hääjuttujakin. Ihan vuoden alkajaisiksi ajattelin kuitenkin käydä taas hieman läpi tehtävälistaa (koska listat<3):

Miten kävi syksyn tehtävälistan? 

Pitopalveluille tarjouspyynnöt, luultavasti loka-marraskuussa 
Tarjouspyynnöt lähetin 13.12. ja odottelen vielä viimeisiä vastauksia 6.1. mennessä 

Selvitä myös, mistä hääkakku hommataan 
Ystäväni, maailman paras kakuntekijä, lupautui leipojaksi ja jo vastanneille pitopalveluille kakun tilaaminen häneltä olisi ok :)

Osta morsiuskimpun kukkien tarvikkeet ja katso mitä niistä tulee
Musta rupee tuntumaan, etten saa tätä kimppua tehtyä. Tarvikkeet sain ostettua, mutta testiversiota ei ole aloitettukaan... Noh, lähes 11 kuukautta aikaa :D

Päätä jo se häiden tyyli!
Teema selkiytyi hyvin sulhasen kanssa yhdessä miettimällä. Tällä hetkellä harmaita hiuksia aiheuttavat kutsukortit.

Tutki kaapit! Omat, vanhempien & isovanhempien. Ja kysy niistä skumppalaseista!
Tarkkaa inventaariota ei olla tehty, mutta olen kyllä katsellut hyllyjä sillä silmällä. Skumppalasit sentään varmistuivat (ainakin näillä näkymin ;)) pöytäkoristekokonaisuuden osaksi.

Käy ompelijalla kysymässä arvio morsiuspuvun muutosten hinnasta
Täällä tarkemmin visiitistäni Ateljee Aariassa

Morsiamen asun täydentäminen: vyö (kysy ompelijalta mekkovisiitillä!) ja jotain lämmintä
Vyöstä unohdin kysyä, mutta jotain lämmintä ostin - ja kaduin heti seuraavana päivänä. Eilen sain sen suhteen taas "loistoidean" ja tällä hetkellä harkitsen ihan vain vilttiin kääriytymistä - äitini saikin juuri joululahjaksi tarkoitukseen sopivan valkoisen villaviltin, sitä voisi kysyä lainaan.
 
Ole yhteydessä Ikaalisten majoituspaikkoihin (=Ikaalisten kylpylään) hääyöstä ja vieraiden majoituskiintiöstä, marras-joulukuussa lienee hyvä aika
Laitoin viestiä kiintiöstä pari päivää ennen jouluaattoa ja sain heti vastauksen - vielä pitäisi vastata siihen, ja varmistaa kiintiöt sekä kysyä hääyöstä!

Jatka hääpäivän ohjelman miettimistä
Mietitty on kyllä, jotain voisi kirjoittaa ylöskin...

Ala miettiä myös kutsukortteja
Näitäkin on mietitty (liikaa!), mutta kaikki ideat tuntuvat huonoilta. Auttaisikohan koeversio selkiyttämään ajatukset?

Häänettisivuja voisi alkaa väsätä
Nämä sain aikaiseksi yllättävänkin sujuvasti yhdessä viikonlopussa. Ulkoasu oli saatava säälliseen kuntoon ennen joulua, sillä espanjalaisten joulu- / save the date -kortteihin laitoin häänettisivujen osoitteen mukaan. Suomenkieliset tekstit vain puuttuvat :D


Kansalaisopiston lavatanssikurssi kerran viikossa koko syksyn ajan

Tanssittu on! :)

Keväällä tehtävää (tehtävälistasta 12-6kk ennen häitä)
  • Varaa vihkiminen! (Pitää nyt heti vuoden alussa ainakin selvittää, milloin sen voi tehdä!)
  • Valitse pitopalvelu tarjouspyyntöjen perusteella
  • Varmista majoituskiintiö ja hääyö Ikaalisten kylpylästä
  • Häämessuilua: suunnitelmissa Mennään naimisiin! -häämessut 16.-17.1. Helsingissä sekä Tampereen häämessut 6.-7.2.
  • Käy (taas) juhlapaikalla: mittaa tuolit huppuja varten, tarkista lavan toimiminen vihkipaikkana, photobooth-nurkkaus?
  • Hääpuvun vyö ja birdcage-huntu: tarkistan vielä noiden messujen tarjonnan, minkä jälkeen kysyn näitä Ateljee Aariasta (viimeisenä vaihtoehtona ulkomaiset nettikaupat)
  • Morsiuskimpun aloittaminen (tällä kertaa oikeasti!)
  • Kutsukorttien suunnittelu & päättäminen & askarteluiden aloittaminen
  • Tuolihuppu-projektin aloittaminen
  • Sulhasen vaatteiden metsästyksen aloittaminen
  • Musiikin miettiminen: bändi vai ei, hääjuhlan musiikit?
  • Häämatkamietintöjä
  • Häänettisivujen viimeisteleminen (espanjankielisiin tarkennukset, suomenkieliset tekstit)
  • Suunnittele kakkua leipojan kanssa
  • Sulhanen saisi rempata pöytämalliset maalaustelineet (esitelty täällä)
  • Tanssikurssi kerran viikossa jatkuu :)
Miten tämä lista tuntuu samaan aikaan niin lyhyeltä ja niin pitkältä?  Lukumäärällisestihän tässä ei ole montaakaan asiaa puolelle vuodelle, mutta toisaalta tiedän, että noihin askarteluihin menee hirveästi aikaa. Sitten pitäisi vielä kandikin väsätä kevään aikana... 

Noh, ainakin vielä riittää intoa ja energiaa uudelle vuodelle - toivottavasti teillä muillakin ;) Ihanaa uutta vuotta siis vielä!

2 kommenttia:

  1. Hyvää alkavaa häävuotta! Miten aika meneekin niin nopeasti... Kyllä se marraskuukin sieltä taas tulee yllättävän nopeasti.;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika tuntuu kyllä menevän vuosi vuodelta nopeammin... Melkein tässä iskee jo stressi, että näinköhän saa kaiken häihin mennessä valmiiksi ':D

      Poista