sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Hääpuvun muutokset - visiitti Ateljee Aariassa

Vaikka häihin on vielä yli vuosi aikaa, halusin viedä pukuni ompelijalle näytille jo nyt, jotta tietäisin, että haluamani muutokset siihen ovat ylipäätään mahdollisia ja lisäksi kohtuuhintaisia. Laitoinkin jo keväällä viestiä useampaan ompelimoon, joista lopulta päädyin valitsemaan Ateljee Aarian, sillä siitä löytyi lukuisia positiivisia kokemuksia netistä. Myös omat kokemukseni ovat tähän saakka olleet pelkästään hyviä, ja minulla on täysi luotto Terhiin.

Ostin pukuni tosiaan jo puolisen vuotta sitten yksityishenkilöltä, jolta se oli jäänyt käyttämättä. Tuolloin keväällä vaikutti siltä, että pukua pitäisi lyhentää ehkä reilustikin, kaventaa vyötäröltä sekä muokata hihoja istuvammiksi. Viikko sitten, kun sovitin pukua hääkenkieni sekä alushameen kanssa, huomattiin kuitenkin, että tarvittava lyhennys on melko maltillinen ja tällä hetkellä vyötärölle kaivattaisiin pikemminkin lisää kuin vähemmän tilaa (kiitos jäätelökesän...). Noh, hihoja sentään pitää korjata juuri kuten ajattelinkin :D Lisäksi sovittiin, että helmaan lisätään rannelenkki, jolla sen saa ylös esimerkiksi tanssiessa.

Kaikkien näiden korjausten sekä vannealushameen hinnaksi tulee Aariassa alle 200 euroa! Olin henkisesti varautunut paljon suurempaankin summaan, sillä kuten ylläolevasta kuvasta ehkä huomaa, esimerkiksi hihat ovat pitsikangasta, joiden työstäminen ei välttämättä ole helppoa (halpaa). En tosin paljon ompelemisesta tiedä, mutta mielestäni setti on siis edullinen! Sovittiin siis, että otan noin vuoden päästä uudelleen yhteyttä ja kiikutan mekon silloin sinne korjattavaksi.
Vilaus ihanuudesta ;)
Aarian kautta saa tosiaan tilattua myös alushameet ja muutkin alusvaatteet. Lisäksi sieltä saa myös uniikkeja asusteita sekä tietysti vaikka koko hääpuvun teetettynä! Ateljee Aaria on mukana myös edellisessä postauksessakin mainostetuilla Save The Date -messuilla, jossa heillä on messutarjouskin.

Minunkin piti kysyä Terhiltä mahdollisuudesta teettää se haikailemani hääpuvun vyö heillä, mutta arvatkaapa vaan, muistinko... Enpä tietenkään, kun oli niin kiire ihailla peilikuvaani mekon kanssa, kun nyt vihdoin näin, miltä se oikeasti näyttää, sitten korjattuna ja alushameen kera (täydelliseltä!). Ehkä piipahdan sitten messuilla Aarian kojulla kyselemässä vyöstä :)

Mutta iiks, nyt iski taas malttamattomuus! Onneksi tämä reipas vuosi menee varmasti ohi nopeasti - muiden hoidettavien asioiden kannalta varmaan liiankin nopeasti!

Hehkutuksesta & pienestä mainospuheesta huolimatta postausta ei ole toteutettu yhteistyössä Ateljee Aarian kanssa - ihan puhtaasti haluan "avautua" omista kokemuksistani :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti