sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Tuleva nimenmuutos + vanhentuva passi?

Passini vanhenee elokuun alussa, eikä paljon huvittaisi käydä uusimassa sitä nyt, kun ensi vuonna menee naimisiin, sukunimi vaihtuu (meillehän tulee siis sulhon äidin tyttönimi yhteiseksi nimeksi) ja sitten passi pitää taas uusia - menee lähes neljä vuotta hukkaan passin käyttöaikaa siis. Tosin ilmeisesti passia ei ole pakko uusia heti nimen vaihduttua, vaan se on "hakijan itsensä harkinnassa". Itseäni kuitenkin epäilyttäisi matkustaa passilla, jossa on jo vaikka vuosia sitten vanhentunut nimi...

Tulikin mieleeni, että voisin nyt hankkia henkilökortin. Se on virallinen henkilöllisyystodistus ja käy myös matkustusasiakirjaksi osassa EU-maita. Sillä voisin hakea uuden passin nimen vaihtumisen jälkeen ja sitten edelleen käyttää henkilökorttia esimerkiksi ikäni todistamiseen, niin ettei tarvitsisi raahata passia mukana kuten nykyään, kun mulla ei muita henkkareita ole. Soitettiin tänään meidän poliisi-perhetutulle, eikä tässä järjestelyssä ainakaan hänen mielestään ole ongelmaa, tosin hän ei näiden henkilöpapereiden parissa juuri työskentelekään.

Onko kellään kokemuksia / näkemyksiä asiasta? Haluaisin vielä soittaa ihan näistä asioista vastaavallekin poliisille, mutta enpä onnistunut löytämään selkeitä yhteystietoja poliisin sivuilta.

Mahtavasti olen myös onnistunut jättämään tämän pohtimisen viimetippaan, sillä meillä menee melkein koko heinäkuun loppu reissatessa ja passi vanhenee jo elokuun alussa, saakohan poliisille edes aikoja ennen tuota vanhenemista? (Onneksi hieman vanhentunutkin passi kelpaa henkilöllisyystodistukseksi uutta noudettaessa.)

Sain viikko sitten viimeisen kevään tentin tehtyä ja olenkin ollut tämän viikon lomalla. Kuvittelin ehtiväni tekemään vaikka mitä hääjuttuja ja päivittämään blogiakin ahkerasti, mutta niin vain viikko vierähti nopeasti mökkeillen, siivoten ja valokuva-albumeita kasaillen. Ylihuomenna lähdetäänkin reiluksi viikoksi Ruotsiin ja Kööpenhaminaan, viimehetken matkavinkkejä saa antaa - mutta ennen kaikkea kertokaa mulle, mitä mä teen ton passiasian kanssa!

12 kommenttia:

  1. Minun ongelma on häämatka ja passi. Passi vanhenee heinäkuussa, häät elokuussa. Nimi vaihtuu todennäköisesti välillä. Uusi passi vain kuukaudeksi? Juu ei. Mutta se tarkoittaa, että häämatkalle ei päästä ainakaan heti kemujen jälkeen.

    Mutta ei minulla ole oikein tietoa sinun avuksesi. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haastavaa kyllä tämän nimen vaihtaminen :/ Ihan suoraan kemuista ei tosiaan taida päästä häämatkalle, jos ei ole passia valmiina, mutta kuten Anna tuossa alla sanoo, eikös passin saa nopeastikin hankittua? Ettei sen takia tarvitse hirveästi lykätä häämatkaa :)

      Poista
  2. Täällä olis yks "passitäti" joka työkseen painii näiden asioiden kanssa. :)

    Tosiaan niin kuin tiesitkin, passin tiedot pitää olla ajan tasalla eikä mitään "vaihtoaikaa" varsinaisesti ole. Passilaissa asia lukee näin: "Passinhaltijan on huolehdittava siitä, että käyttäessään passia matkustusoikeuden osoituksena siihen merkityt henkilötiedot vastaavat väestötietojärjestelmään merkittyjä tietoja.". Kuitenkin uusien henkilötietojen päivittyminen viranomaisrekistereihin ottaa yleensä pari päivää, joten jos vaikka heti häiden jälkeen mielii lähteä häämatkalle niin ei oikeastaan auta kuin varata reissu tyttönimellä ja ottaa vanha passi mukaan. Kuitenkin jos nimenmuutoksen ja matkan välillä on sen verran aikaa, että uuden passin ehtii hankkia niin se pitää ehdottomasti olla. Express-toimituksella passin saa päivässä, pikatoimituksella kolmessa päivässä ja tavallisellakin toimitusajalla n. viikossa, ja nuo kaikki on ihan normaalisti 5v voimassa. Sitä en osaa valitettavasti sanoa kuinka rajalla suhtaudutaan jos nimi ei täsmää passissa ja rekistereissä.

    Henkilökortti on näppärä jos EU- ja Schengen-alueella matkustelee, mutta se on pikkuisen kalliimpi kuin passi (hlökortti 55€, normaali passi 48€) ja samalla tavalla 5v voimassa. Näin ollen "pienemmällä häviöllä" pääset jos otat passin, tosin henkilökorttia on tietysti kivempi kuskata esim. lompakossa mukana. :) Jos sulla on alle 6v vanha passi, niin saat tehtyä passihakemuksen myös netissä (www.poliisi.fi) jolloin hinta on vielä vähän halvempi, 44€. Ja vaikka passi olis vanhempikin kuin tuon 6v niin hakemus kannattaa ainakin aloittaa netissä, silloinkin sen saa tuolla edullisemmalla hinnalla ja poliisilaitoksella tarvii käydä ainoastaan antamassa sormenjäljet ja allekirjoitus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, että joku oikeasti tietää näistä jotain! :) Mietinkin tuota henkilökortin ottamista nimenomaan sen takia, että en uskalla lähteä matkustamaan passilla, jossa on vanha nimi (vaikka ilmeisesti jotkut harrastavat sitäkin), eli passi menee nimen vaihtuessa uusintaan joka tapauksessa, kun taas sitten henkilökortin voisin jättää "arkikäyttöön" lompakkoon, vaikka siinä vanha nimi sitten olisikin. Eli siis nyt jos haen passin, maksan reilusta vuodesta ja jos haen henkilökortin, maksan siitä viidestä vuodesta. Tietysti tuo passin uusiminen sujuisi nyt tosi näppärästi, kun tosiaan on tuo alle 6v vanha passi - henkilökortin kanssa pitäisi säätää enemmän, samoin jos hakee uuden passin vasta sitten häiden jälkeen...

      Sitten taas tietysti ehdottomasti vain passi uusintaan, jos henkilökortti muuttuu passin tavoin käyttökelvottomaksi nimen vaihtuessa, mutta lukemani / kuulemani perusteella näin ei ole. Mikä sun kanta tähän on?

      Niin ja kiitos vielä kattavasta kommentista! :)

      Poista
    2. Eipä mitään! :)

      Henkilökortissa on ihan sama juttu kuin passissakin, eli käyttökelvottomaksi menee nimenmuutoksen jälkeen. Syynä se, että kyseessä on henkilöllisyystodistus ja henkilötietojen muuttuessa ne eivät enää vanhassa henkilökortissakaan ole ajan tasalla.

      Poista
    3. Okkei, kiitos! Taidan siis kuitenkin hakea ihan passin, kun se on halvempi ja tosiaan onnistuu ihan nettihakemuksella :)

      Poista
  3. Itse jouduin uusimaan passini vähän aikaa sitten ja harmittelin myös itsekseni sitä, että vähän yli vuoden kuluttua joudun maksamaan taas uudesta passista. Mulla oli sormenjäljet ja nimmari jo valmiiksi poliisin rekisterissä, joten passin hakeminen kävi todella kätevästi netin kautta. Valokuvaamosta myös lähetettiin uusi kuva suoraan poliisille. Mulla on myös tuo henkilökortti, mutta jostain syystä en oikein uskalla lähteä ulkomaille pelkästään sen varassa. Passi tuntuu jotenkin virallisemmalta.:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, eihän se kyllä vaikeeta ole, mutta jotenkin turhauttavaa :D Itseäni houkuttaisi tuo henkilökortti siksi, kun tällä hetkellä mulla ei muita henkkareita passin lisäksi ole, ja sitä taas pelottaa kantaa aina mukana. Niin ja ainut ulkomaanmatka, minkä sillä tekisin, olisi luultavasti hääjuomien noutaminen Virosta sitten ensi vuonna :D

      Poista
  4. Mulla oli naimisiin mennessä 10 vuoden passista 7 vuotta jäljellä, enkä sitä käynyt vaihtamassa. Luin nimittäin jostain, ettei se ole pakollista, vain ajokortin vaihdoin heti uudelle nimelle. Matkusteln sitten tyttönimellä, jotta tiedot täsmää passin kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, tuokin olisi siis vaihtoehto! :D Paitsi siinä vaiheessa, kun jostain syystä päättäisivät rajalla tarkistaa henkilötietoja väestörekisteristä (ei kyllä mitään hajua, miten yleistä tällainen tarkistaminen on...?).

      Poista
  5. Heips!

    Itellä kävi niin, että meni sekä passi, että henkilökortti vanhaks vuoden vaihteessa. Muita henkkareita ei oo. Tilasin sitten passin JA henkilökortin netin kautta. Poliisilaitokselle piti vielä mennä nimikirjoitus laittamaan, että saataisiin homma etenemään. Kas kummaa, blondilla leikkasi jälkijunassa ja pystyin onneksi peruuttamaan passin. Henkilökortin nyt tarvitsen ainakin että on jotkut paperit näyttää esim. pankissa ym missä ollaan tarkkana voimassaolon kanssa. (Myöskään Alko ei myynyt ilman voimassa olevia henkkareita, eli on ihan hyvä joku paperi olla.)
    Liirum laarum...
    Tilanne on siis se, että aion uusia passin vasta nimenmuutoksen jälkeen vuoden päästä (KYLLÄ, MEIDÄN HÄÄPÄIVÄÄN ON 1 VUOSI JA 1 PÄIVÄ!!!). Häämatkalle mennään henkilökortin turvin. Riittää ihan hyvin, sillä mitään pitkää reissua ei siinä välissä oltaisi tehtykään. Rooma taitaa kutsua meitä sitten häämatkalle <3

    Elikkä mun neuvo olis: hanki ihmeessä henkilökortti, että pystyt jollain todistaan iän ennen kun saat passin uudella nimellä. Mutta älä hanki passia vielä, ellette ole lähdössä häämatkalle johonkin pitkälle mihin ei pelkällä henkilökortilla pääse :)

    Mukavia suunnitteluhetkiä teille! :)

    -Morsu16

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, onneksi ehdit kuitenkin sen passin peruuttamaan, ettei tarvinnut molemmista maksaa! Mä taidan kuitenkin kallistua sen passin hankkimisen kannalle, kun se on tosiaan himpun verran halvempi ja sen uusiminen pitäisi onnistua pelkän netin kautta (henkilökortti vaatii käynnin poliisiasemalla). Jatkan siis vanhaan malliin passin raahaamista messissä koko ajan, onneksi oon jo tottunut :)

      Kiitos vielä kommentista, ja pahoittelut hitaasta vastauksesta!

      Poista