perjantai 6. maaliskuuta 2015

Sukunimi

Olen puhunut meidän sukunimistä jo useammalla muulla foorumilla, mutten omassa blogissani. Korjataan asia nyt, inspiraation lähteenä Hesarista bongaamani lyhytelokuva Naisen nimi, jonka juonena ilmeisesti on juurikin sukunimivalintaansa pohdiskeleva morsian.

En tiedä kuinka hyvin tämä näkyy teksteissäni, mutta olen melko paljon perinteitä vastaan - tai siis sitä vastaan, että jotain tehdään "koska se on perinne" ja "niin on aina tehty". Sen sijaan perinteet on kyllä ihan fine, jos ne oikeasti tuntuu omalta jutulta ja niille löytyy jopa muitakin perusteita kuin nuo edellä mainitsemani. Sukunimen kohdalla pidetään perinteisenä, että nainen ottaa miehensä nimen, ja moni varmaan edelleenkin päätyy tähän vaihtoehtoon juurikin tuon perinteisyyden takia.

Sukunimikäytäntö on kuitenkin Suomessakin vaihdellut vuosisatojen saatossa yllättävän paljon. Sukunimi on joko ollut tai sitten ei, ennen kuin se säädettiin pakolliseksi 1921. Historian saatossa sukunimenä on käytetty esimerkiksi isännimestä saatua patronyymiä ("Heikintytär"), talon nimeä tai nykyisinkin yleisiä Virtanen-nimiä. (Lähteenä Wikipedia)

Myös nimen periytymisen ja vaihtamisen käytännöt ovat vaihdelleet. Itselleni oli yllätys, että tapa, jossa nainen ottaa avioituessaan miehensä nimen, yleistyi Suomessa vasta 1800-luvulla; sitä ennen oli yleistä, että molemmat säilyttivät omat nimensä (jos heillä nyt sukunimiä sattui olemaankaan). Laki, jonka mukaan naisen tulee ottaa miehensä nimi tai yhdistelmänimi säädettiin vasta 1929! Tämähän sitten muutettiin taas 1986 niin, että puolisot voivat ottaa yhteisen nimen, pitää omat nimensä tai jompi kumpi voi ottaa yhdistelmänimen.

Kuinka romanttista ;) (Kuva)
Nykyäänkin enemmistö aviopareista taitaa tosiaan silti ottaa miehen nimen yhteiseksi nimekseen, moni heistä varmasti tavan "perinteisyyden" perusteella, vaikka kuten äskeisestä kävi ilmi, mistään kovin pitkästä perinteestä ei ole kyse. Toivottavasti tilanne on kuitenkin muuttumassa niin, että pariskunnat uskaltavat valita nimensä sen mukaan, mikä heille on miellyttävin ja käytännöllisin.

Tämän paasauksen jälkeen voisi varmaan odottaa, että meille tulee minun nimeni yhteiseksi. Ei ainakaan näillä näkymin. Olin kyllä semisti suunnitellut oman nimeni ujuttamista yhteiseksi, mutta suhteemme alusta saakka olen epäillyt, ettei sulho suostu siihen. Eikä suostukaan, ei vaikka Väestörekisterikeskuksen mukaan tämän nimisiä on tällä hetkellä vain 72. Kuulemma neljä pikkuveljeäni voivat jatkaa nimeämme (vaikka kyse on ei-niin-mairittelevasta nimestä, joten jos veljeni päätyvät naimisiin, en usko että vaimot hyväksyvät sen nimekseen :D).

Miehen sukunimi on tällä hetkellä 188:lla henkilöllä, joten ei kovin yleinen sekään. Se ei vain sovi yhteen etunimeni kanssa. Molemmat alkavat K:lla, joten kokonaisuus on kova ja kylmä. Muutenkaan en oikeastaan pidä kyseisestä nimestä (:D), mutta ehdottomasti haluan meille avioparina yhteisen nimen!

Vielä romanttisempaa ;) (Kuva)
Minun ei kyllä tarvinnut pitkään pohtia tätä yhtälöä ja haravoida sukujemme historiasta muita potentiaalisia nimiä, kun muistin sulhon äidin tyttönimen. Se on kaunis, sopii meidän molempien nimiin ja on lisäksi todella harvinainen: nykyisenä nimenä 17 henkilöllä! Sulhokin on jo alustavasti suostunut tähän vaihtoehtoon :)

Käytännössä nimenvaihto ei tässä tapauksessa suju niin yksinkertaisesti, kuin jos valitsisimme jomman kumman oman nimen (jolloin kyseessä olisi ilmoitusasia). Foorumitietojen mukaan tällainen nimenvaihto tulee toteuttaa niin, että sulhanen vaihtaa nimensä ennen avioliittoa (pitää erikseen hakea nimenvaihtoa + ilmeisesti maksaakin hieman, mutta suvussa kulkeneen nimen saa kyllä varmasti) ja sitten minun nimeni vaihdetaan sillä normaalilla ilmoituskäytännöllä. Näin siis, jos (ja kun) haluamme saman nimen heti avioiduttuamme. Uutta nimeä voidaan myös hakea avioliiton jälkeen yhdessä (jälleen siis hakuprosessi kustannuksineen, mutta molemmat saavat nimen sitten samaan aikaan). Pitää vielä maistraatilta varmistaa nämä käytännöt, sekä se, milloin täsmälleen tuo miehen nimenvaihto pitää sitten toteuttaa.

Mites te muut, millä perusteilla teette sukunimi-päätöksiä? Onko teillä kokemuksia tuosta nimenvaihdosta hakemusmenettelyllä?

4 kommenttia:

  1. Eikä! Mulla on ihan sama homma, että mun nimi alkaa koolla ja miehen sukunimi koolla niin en tykkää yhtään tulevasta nimestäni, koska se ei vain mielestä sovi yhtään yhteen :D mutta vaikka kuinka olen yritänyt maanitella ja perustella niin mies ei suostu nimeään vaihtamaan ja haluan kuitenkin meille yhteisen sukunimen joten pakko sitten itse vain nöyrtyä ja suostua miehen sukunimeen... Toivottavasti joskus totun siihen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. K.K. ei vaan kuulosta hyvältä ;D Harmi, ettei teillä löydy yhteistä sukunimi-säveltä, meillä tämä menikin loppujen lopuksi yllättävän kivuttomasti. Onneksi kaikkeen kuitenkin tottuu!

      Poista
  2. Meillä ei ole vielä lopullista päätöstä tehty sukunimen suhteen, todennäköisesti otan miehen sukunimen, joka on kyllä mielestäni tosi kiva! Ainoa mietintää aiheuttava tekijä on nykyinen sukunumeni, joka on todella harvinainen ja tavallaan en haluaisi siitä luopua... Vaikeita päätöksiä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä kurja, kun oma harvinainen nimi pitää vaihtaa - meilläkään en tosiaan usko, että veljeni jatkavat nimeä, kun isän puolen sukulaisistakin suurin osa on päätynyt vaihtamaan sen pois. Onneksi tuo anopin nimi on vielä harvinaisempi :) Teilläkin on vielä onneksi aikaa miettiä, niin että ehtii vielä sopeutuakin ajatukseen uudesta nimestä!

      Poista