sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Korttikokeilu

Tällä kertaa esittelyssä korttikokeilu, jonka tein kummipoikamme viimeviikkoisten ristiäisten varjolla. Muutama viikko sittenhän mainitsin ompelukoneen hyödyntämisen häiden paperituotteissa, kuten kutsuissa. Pakkohan se oli sitten kokeilla, miten kartongin ompeleminen koneella sujuu.

Sujuihan se alun vaikeuksien jälkeen. Tai itse asiassa koe"tilkulle" ompelemani ensimmäinen suora sujui vielä oikeinkin hyvin, mutta itse korttia ommellessa langat alkoivat tottakai temppuilemaan. En vieläkään ymmärrä, miten se on mahdollista, mutta ylälanka siis karkasi koko ajan neulansilmästä ilman että olisi karannut alkupäästä tai mennyt poikki. Mielestäni silmä oli kuitenkin ihan ehjäkin :o Ongelma kuitenkin ratkesi ja ompelemisesta tuli muutenkin sujuvampaa, kun vaihdoin koneeseen tuliterän neulan - ilmeisesti kartonkia kannattaa siis ommella mahdollisimman terävällä neulalla.

Ompeleen ohjaaminen kartongilla oli myös yllättävän haastavaa, itse en ainakaan millään saanut konetta kulkemaan riittävän hitaasti täysin siistin kaaren tekemiseksi. Olin nimittäin etukäteen lukenut, että kartonkia ei kannata yrittääkään ohjailla niin reippaasti kuin kangasta, siinä menee helposti neula poikki. Ensimmäiseen korttikokeiluun lanka tulikin niin epälinjakkaasti, että se yritelmä lensi roskikseen. Toisesta versiosta tuli mielestäni ihan hieno, mitäs te tykkäätte?



Viirin palat leikkasin ihan värillisestä tulostuspaperista ja liimasin yläreunasta kiinni ennen ompelemista. Ensimmäiseen versioon lisäsin kirjaimet ennen ompelemista, ja sitten tietenkin ompelin niiden päältä, eli kirjaimet kannattaa kirjoittaa vasta ompelun jälkeen ;)

Hetki meni myös miettiessä, miten langan saa pääteltyä siististi, kun perinteinen pakkia-ja-uudelleen-eteenpäin-tekniikka ei tuntunut toimivalta idealta. Päädyin nykäisemään ylälangan pään nurjalle puolelle ja tekemään umpisolmut päihin, mikä nyt olisi varmaan enemmänkin ompelua harrastaneelle ollutkin itsestäänselvyys.

Tämän kokeilun perusteella olen kyllä sitä mieltä, että tuolla viiritekniikalla en kyllä tule kutsuja toteuttamaan, koska kaaren ompeleminen siististi on kuitenkin vähän haastavaa ja viirin väsääminen kokonaisuudessaan melko aikaavievää. Muuten kokeilu oli kyllä positiivinen, joten ompelukoneen hyödyntäminen jää vielä mahdollisuudeksi, eikä kokonaisuudessaan lennä romukoppaan.

keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Hankintoja ynnä muuta

Tehtiin viime viikolla ensimmäiset viralliset hääostokset. Siis sellaiset, jotka varmasti tulevat häihin ja joiden hankkimisessa sulhokin oli mukana. Ostettiin nimittäin 70 kappaletta led-tuikkuja käytettynä. Päädyin led-tuikkuihin sen takia, että ne voi ainakin hyvillä mielin iskeä mihin vain diy-tuikkukippoon paloturvallisesti ja ne myös palavat koko juhlan, ilman että kenenkään tarvitsee huolehtia.

Paitsi että nämä tuikut eivät välttämättä palakaan. Näissä on nimittäin sellainen ylös-alas-katkaisimet (kun taas esimerkiksi omissa vanhoissa tuikuissani on sivulta-toiselle-katkaisimet), ja myyjä oli ilmeisesti omista häistään kerännyt nämä vain kasaan paperikassiin. Isäni kävi nämä noutamassa ja itse huomasin vasta porukoilla pakatessani näitä omaan laukkuuni, että menevät muuten tosi helposti omia aikojaan päälle, jos ovat vain heitettynä yhteen läjään. Testailin kaikki kappaleet eilen täällä meillä, niin yhdestä oli katkaisin rikki, yhdestä puuttui "lampunvarjostin" ja muutamasta oli ilmeisesti paristot loppu. Suurin osa kyllä palaa, mutta palokirkkaudessa on melko paljon eroja, eli osa on ilmeisesti juurikin palanut omia aikojaan jossain. Että milläs minä nyt tiedän, jaksavatko kaikki palaa vielä yhden hääjuhlan ajan? Sulhanen ehdotti jo paristojen virtamäärän mittaamista (kyl te tiätte, meikällä taas termit hakusessa), mutta siinäkin on melkonen homma, kun noita on se 70 ja kaikissa paristokotelo ruuvilla kiinni :D Noh, saatinpa jotain hankittua!



Mainitut tuikut omassa säilytysratkaisussani; jäätelörasioissa!
Ei oltaisi varmaan puhuttu porukoille mitään ostoksistamme, mutta nämä tosiaan sijaitsivat siellä päin ja valjastin isäni noutamaan nämä. Äitini kommentti ostosten ajankohtaan oli jotakuinkin "Eikä yhtään liian aikaisin!" enkä ihan oikeasti tiedä, oliko kyse sarkasmista vai ei. Enkä muuten myöskään tiedä, kumpi mua ärsyttäisi enemmän: se, että äiti pitäisi meitä ihan hulluina, kun aletaan tehdä häähankintoja jo (pikainen laskutoimitus) 20 kuukautta ennen häitä vai että äiti pitäisi meitä hulluina, kun aletaan tehdä häähankintoja vasta 20 kuukautta ennen häitä.


Omasta mielestäni me ollaan edetty näissä hääsuunnitelmissa ihan sopivalla aikataululla. Okei, paikan etsinnässä ja hankinnassa oli havaittavissa kevyttä hätävarjelun liioittelua, mutta loppujen lopuksi sen oikean paikan löytämiseen menikin noin puoli vuotta! Ollaan toki aloitettu suunnittelu aikaisin, mutta sellainen mä olen. Nimenomaan mä, jos häät olisi sulhon kontoilla, se heräisi varmaan joskus kuukautta ennen hää-hetkeä siihen että ainiin, pitikö jotkut pippalot järkätä :D

Sitten taas, jos äiti on oikeasti sitä mieltä, että nyt pitäisi alkaa tehdä hankintoja toden teolla, niin ihan oikeesti: 20 kuukautta. Siinähän ehtii tasapainoisinkin ihminen muuttamaan mieltään noin 20 kertaa kaikesta. Ellei sitten ole suunnitellut häitään valmiiksi jo lapsuudessa, mitä itse en tosiaan tehnyt. Haluan tässä siis tutkailla vielä erilaisia vaihtoehtoja kunnolla, ennen kuin ruvetaan hirveästi hääshoppailemaan, vaikka pidänkin koko ajan silmäni auki kirpputorilöytöjen varalta. (Kai netissä toimiva Häätori on jo tuttu muillekin morsiamille?)

Tällaista sekavaa avautumista tällä kertaa, pointtina wannabe-edistymistä hankintojen osalta ja pieniä paineita lähipiiristä - juuri muuta ei olekaan tapahtunut. Oma aikani on kulunut pääasiassa opintojen parissa, ja tästä viikosta alkaen myös töissä, joten häähommat jäävät varmaan taas vaihteeksi vähemmälle huomiolle. Yritetään kuitenkin pikkuhiljaa edistyä, ja ehdottomasti raportoin tännekin aina, kun jotain raportoitavaa on! (+ Muulloinkin, kuten olette ehkä huomanneet...).

tiistai 10. maaliskuuta 2015

The most beautiful bride

Otsikko viittaa Häähullujen jaksoon, jossa morsian käski kaikkia puhuttelemaan itseään tittelillä "The most beautiful bride", jos joku ei seuraa sarjaa yhtä intensiivisesti kuin minä :D

Ärsyttävä vaihe häiden järjestämisessä, kun olisi intoa tehdä vaikka mitä, mutta vielä on hieman liian aikaista. Tunnen itseni sen verran hyvin, että tiedän mieleni muuttuvan monessa asiassa ja moneen kertaan, eli mitään konkreettista ei vielä voi tehdä. Tai no, laitoin useammallekin ammattikoululle kyselyä siitä, onnistuisiko pitopalvelu heidän kauttaan, mutta toistaiseksi olen saanut vain kielteisiä vastauksia. Jäljellä on oikeastaan vain Tredu, mutta he ainakin mainostavat pitopalvelumahdollisuutta sivuillaan, eli toivoa on :)

Olen siis käyttänyt hääenergiaani edelleen Pinterestiin, hääblogeihin, -sarjoihin ja -lehtiin. Kirjaston lainattavissa lehdissä oli huimat kaksi numeroa Mennään naimisiin -lehteä, joista toisen (kesä 2013) sitten lainasin. Kokonaisuudessaan lehti oli hieman pettymys, mutta ainakin siinä kirjoitettiin aiheesta, jota olen muutaman viime päivän miettinyt. Nimittäin kauneudesta. Taas yksi niistä asioista häissä, joihin voi upottaa käsittämättömän summan rahaa - tai niistä, joista ei juurikaan kustannuksia synny. Riippuu varmaan morsiamen (tai sulhasen!) yleisestä tavasta panostaa ulkonäköönsä.

Itse kuulun varmaankin kultaisen keskitien kauneus-kuluttajiin. Huolehdin kyllä ihon puhdistuksesta ja hoitamisesta ja meikkaankin lähes päivittäin, mutta ihan päivittäiskosmetiikalla, ilman luksus-merkkejä tai -tuotteita. Hiusten laittamisessa vartti on maksimi ja kynsien olemassaolon muistan vasta, kun pituus kasvaa häiritseväksi. Nyt taas kevään tullen heräsin kyllä siihen, että peilistä katsoo kulahtanut kummitus, ja kävin jopa kasvohoidossa, kun bongasin koulumatkalla ihan pätevän oloisen tarjouksen (55e Studio Blingissä). Teki kyllä hyvää  <3

Mutta pysyäkseni aiheessa, tuossa lehdessä oli "Morsiamen kauneuskalenteri", johon oli siis listattu, milloin erinäiset kauneudenhoidolliset toimenpiteet tulisi suorittaa, jotta hääpäivän lookki ei muistuttaisi tätä:


2-1 vuotta ennen häitä: Kampauksen suunnitteleminen, johon liittyen mahdollisesti hiusten kasvattaminen tms. Itse päädyin joulukuisessa pohdinnassa kiharanutturaan, mikä on edelleen suunnitelmissa. Luonnostaan paksut ja tällä hetkellä melko pitkätkin hiukseni riittäisivät varmasti jo nyt näyttävään kampaukseen, mutta kasvattaminen on silti meneillään. Haluan nimittäin kampauksen koostuvan vain omista hiuksistani, en ole ikinä mitään lisäkkeitä kokeillut, enkä usko niitä omaksi jutukseni. Jos pääsevät liian pitkiksi, niin saahan niitä vielä ennen häitä pätkittyä :)

Etenkin jos haaveilee pitkistä hiuksista hääpäivänä, myös hiusten kuntoon on hyvä kiinnittää huomiota jo hyvissä ajoin ennen häitä. Itse koin lieviä kauhunhetkiä, kun edellinen värjäykseni jätti hiukset mielestäni todella kuivaksi (kiitos euron hiusväri Puuilosta...), mutta käydessäni kampaajalla siistimässä latvoja, hän piti hiuksiani ihan hyväkuntoisina. Tuon kokemuksen jälkeen on kyllä joka tapauksessa harkinnassa pitää hieman taukoa värjäyksestä, kun tämänhetkinen väri on vielä melko lähellä omaani.

1 vuosi ennen häitä: Ihon suojaaminen. Lehti puhuu jostain epätasaisesta pigmentistä ja maksaläiskistä. Itselläni ei ole ongelmia näiden kanssa, joten en usko panostavani tähän.

6-3 kuukautta ennen häitä: Ihonhoito, lisäravinteet ja karvanpoiston kokeileminen. Kosmetologin tekemät sarjahoidot tulisi aloittaa hyvissä ajoin, jotta hoitotulos olisi paras mahdollinen. Vaikken kasvohoitojen suurkuluttaja olekaan (elämänaikainen saldo tähän mennessä 2kpl), uskon panostavani niihin ennen häitä, ihan jo tuon eilisen kokemuksen perusteella: iho vaan tuntuu paljon paremmalta, ja on varmasti paljon helpompi esimerkiksi meikata, kun se on hoidettu. Kauneutta kohottaviin, sisäisesti nautittaviin lisäravinteisiin sen sijaan en usko. Karvanpoistoista minua kiinnostaisi ihan noin ylipäätään kokeilla sokerointia, ja uskon, että tässä joskus ennen häitä sitä tulenkin kokeilemaan; jää sitten nähtäväksi, sopiiko se karvanpoistoon ennen häitäkin.

3-1 kuukautta ennen häitä: Kokeile ripsijatkeet, varaa testimeikkaus ja päivitä meikkipussia: Ripsijatkeita itselleni ei varmaan tule ja meikkaus on kaaso R:n vastuulla, joten sitä tullaan varmasti kokeilemaan jo paljon aiemmin ja moneen kertaan ;) Meikkipussikin päivittyy siinä samalla varmaan jo kauan ennen häitä...

1 kuukausi ennen häitä: Kosteuta kehoa ja laitata rakennekynnet: Mulla on jatkuvasti tosi kuiva iho. Nytkään en koko talvikaudella ole onnistunut kosteuttamaan ihoani kunnolla sen enempää apteekin kuin luonnonkosmetiikankaan antimilla. Jatkan kuitenkin yrittämistä, niin että toivottavasti olen ennen häitä jo löytänyt tuotteet, joilla saisin ihoni kuntoon (vinkkejä otetaan vastaan!). Rakennekynsiä mulla ei ole koskaan ollut ja tuskin tulee häihinkään. Luultavasti päädyn niihin kynsitarroihin, jotka mainitsin vuosijuhla-postauksessa.

2 viikkoa ennen häitä: Hampaiden valkaisu: Lehdessä sanotaan, että valkaisun voi tehdä hyvissä ajoin, ja sitten se on kuitenkin vasta kaksi viikkoa etukäteen? Minua on onneksi siunattu melko valkoisilla hampailla, jotka on peruskoulussa suoristettukin melko onnistuneesti. Korkeintaan päädyn siis käyttämään jotakin valkaisevaa hammastahnaa häitä edeltävinä kuukausina, hammaslääkäri-anoppi osaa varmasti suositella sopivaa :)

1 viikko ennen häitä: Jalkahoito, ripsien ja kulmien kestovärjäys, ripsijatkeiden sekä kynsien hoito: Jalat hoidan itse (jos jaksan/ehdin) ja ripsijatkeitakaan ei tule. Ripsien ja kulmien kestovärjäys on vielä harkinnassa ja kynsien hoidontarve katsotaan varmaan tilanteen mukaan.

2 päivää ennen: Suihkurusketus: Suihkurusketusta mulle ei kyllä tule, muuten olen vielä rusketusasioiden kanssa vähän hukassa. Tietysti olisi pöljää olla marraskuussa ruskea, mutta olisihan se kiva, jos ihonväri erottuisi hääpuvusta :D Todennäköisesti päädyn johonkin kevyesti ja pikkuhiljaa sävyttävään vartalovoiteeseen, jonka käyttö pitäisi siis aloittaa jo kuukausi (?) ennen häitä.

Päivää ennen: Geelilakkaus tai manikyyri luonnon kynsille: Jos näitä suunnittelee, niin ne kannattaa laittaa vasta, kun ei tarvitse enää hääriä koristeluiden ynnä muiden parissa. Mikäli päädyn itse niihin kynsitarroihin, niin niiden laittaminen sopii varmasti myös hyvin häiden aattoillalle, vaikka tosiaan edellisessä käytössä kestivät viikonkin hyvinä. Lehdessä suositellaan myös tekemään iholle naamiohoito ja levittämään käsille ja jaloille tehokas hoitovoide yöksi.

Mitäs mieltä tästä kalenterista? Omaan makuuni tämä on ehkä vähän turhan ympäripyöreä, minä kun olen loppujen lopuksi melko mies näissä kauneusjutuissa, eli kaipaisin kyllä yksityiskohtaisempia neuvoja (onneksi internetti lienee pullollaan sellaisia; hyviä vinkkejä otetaan tässäkin vastaan!). Itselleni on myös tärkeämpää kaikinpuoleinen hyvä olo, kuin erilaisiin hoitoihin kulutettu aika ja raha. Eli nyt pitäisi vaan ottaa itseä niskasta kiinni sen elämäntaparemontin kanssa... :D

perjantai 6. maaliskuuta 2015

Sukunimi

Olen puhunut meidän sukunimistä jo useammalla muulla foorumilla, mutten omassa blogissani. Korjataan asia nyt, inspiraation lähteenä Hesarista bongaamani lyhytelokuva Naisen nimi, jonka juonena ilmeisesti on juurikin sukunimivalintaansa pohdiskeleva morsian.

En tiedä kuinka hyvin tämä näkyy teksteissäni, mutta olen melko paljon perinteitä vastaan - tai siis sitä vastaan, että jotain tehdään "koska se on perinne" ja "niin on aina tehty". Sen sijaan perinteet on kyllä ihan fine, jos ne oikeasti tuntuu omalta jutulta ja niille löytyy jopa muitakin perusteita kuin nuo edellä mainitsemani. Sukunimen kohdalla pidetään perinteisenä, että nainen ottaa miehensä nimen, ja moni varmaan edelleenkin päätyy tähän vaihtoehtoon juurikin tuon perinteisyyden takia.

Sukunimikäytäntö on kuitenkin Suomessakin vaihdellut vuosisatojen saatossa yllättävän paljon. Sukunimi on joko ollut tai sitten ei, ennen kuin se säädettiin pakolliseksi 1921. Historian saatossa sukunimenä on käytetty esimerkiksi isännimestä saatua patronyymiä ("Heikintytär"), talon nimeä tai nykyisinkin yleisiä Virtanen-nimiä. (Lähteenä Wikipedia)

Myös nimen periytymisen ja vaihtamisen käytännöt ovat vaihdelleet. Itselleni oli yllätys, että tapa, jossa nainen ottaa avioituessaan miehensä nimen, yleistyi Suomessa vasta 1800-luvulla; sitä ennen oli yleistä, että molemmat säilyttivät omat nimensä (jos heillä nyt sukunimiä sattui olemaankaan). Laki, jonka mukaan naisen tulee ottaa miehensä nimi tai yhdistelmänimi säädettiin vasta 1929! Tämähän sitten muutettiin taas 1986 niin, että puolisot voivat ottaa yhteisen nimen, pitää omat nimensä tai jompi kumpi voi ottaa yhdistelmänimen.

Kuinka romanttista ;) (Kuva)
Nykyäänkin enemmistö aviopareista taitaa tosiaan silti ottaa miehen nimen yhteiseksi nimekseen, moni heistä varmasti tavan "perinteisyyden" perusteella, vaikka kuten äskeisestä kävi ilmi, mistään kovin pitkästä perinteestä ei ole kyse. Toivottavasti tilanne on kuitenkin muuttumassa niin, että pariskunnat uskaltavat valita nimensä sen mukaan, mikä heille on miellyttävin ja käytännöllisin.

Tämän paasauksen jälkeen voisi varmaan odottaa, että meille tulee minun nimeni yhteiseksi. Ei ainakaan näillä näkymin. Olin kyllä semisti suunnitellut oman nimeni ujuttamista yhteiseksi, mutta suhteemme alusta saakka olen epäillyt, ettei sulho suostu siihen. Eikä suostukaan, ei vaikka Väestörekisterikeskuksen mukaan tämän nimisiä on tällä hetkellä vain 72. Kuulemma neljä pikkuveljeäni voivat jatkaa nimeämme (vaikka kyse on ei-niin-mairittelevasta nimestä, joten jos veljeni päätyvät naimisiin, en usko että vaimot hyväksyvät sen nimekseen :D).

Miehen sukunimi on tällä hetkellä 188:lla henkilöllä, joten ei kovin yleinen sekään. Se ei vain sovi yhteen etunimeni kanssa. Molemmat alkavat K:lla, joten kokonaisuus on kova ja kylmä. Muutenkaan en oikeastaan pidä kyseisestä nimestä (:D), mutta ehdottomasti haluan meille avioparina yhteisen nimen!

Vielä romanttisempaa ;) (Kuva)
Minun ei kyllä tarvinnut pitkään pohtia tätä yhtälöä ja haravoida sukujemme historiasta muita potentiaalisia nimiä, kun muistin sulhon äidin tyttönimen. Se on kaunis, sopii meidän molempien nimiin ja on lisäksi todella harvinainen: nykyisenä nimenä 17 henkilöllä! Sulhokin on jo alustavasti suostunut tähän vaihtoehtoon :)

Käytännössä nimenvaihto ei tässä tapauksessa suju niin yksinkertaisesti, kuin jos valitsisimme jomman kumman oman nimen (jolloin kyseessä olisi ilmoitusasia). Foorumitietojen mukaan tällainen nimenvaihto tulee toteuttaa niin, että sulhanen vaihtaa nimensä ennen avioliittoa (pitää erikseen hakea nimenvaihtoa + ilmeisesti maksaakin hieman, mutta suvussa kulkeneen nimen saa kyllä varmasti) ja sitten minun nimeni vaihdetaan sillä normaalilla ilmoituskäytännöllä. Näin siis, jos (ja kun) haluamme saman nimen heti avioiduttuamme. Uutta nimeä voidaan myös hakea avioliiton jälkeen yhdessä (jälleen siis hakuprosessi kustannuksineen, mutta molemmat saavat nimen sitten samaan aikaan). Pitää vielä maistraatilta varmistaa nämä käytännöt, sekä se, milloin täsmälleen tuo miehen nimenvaihto pitää sitten toteuttaa.

Mites te muut, millä perusteilla teette sukunimi-päätöksiä? Onko teillä kokemuksia tuosta nimenvaihdosta hakemusmenettelyllä?