tiistai 9. joulukuuta 2014

Kasvissyöjän juhlat

"Mitä sä sitten syöt jouluna?!" - Tähän kysymykseen olen saanut vastata monet kerrat, kun käy selville, että olen kasvissyöjä. Vaikka joidenkin mielestä en edes saisi kutsua itseäni sellaiseksi, kun syön maitotuotteiden ja kananmunien lisäksi vielä mereneläviäkin. Tuohon kysymykseen kiteytyy kuitenkin hyvin vallalla oleva ajatus siitä, että oikea, kunnon ruoka on liharuokaa. Jouluruoka = kinkku, vaikka joulupöytä notkuu lanttu-, porkkana- ja perunalaatikoista siinä vierellä - niitä minä syön jouluna, ja lisäksi omaa joulusuosikkiani lipeäkalaa.

Kasvisruoka tekee minusta ilmeisesti myös hankalan juhlavieraan, ainakin pitopalveluille. Olin jo hieman ehtinyt kiinnittää huomiota siihen, että juhlissa kasvisruokana on aina kasvisgratiinia, ja epäilin tämän johtuvan lähipiirini mielikuvituksettomuudesta. Sitten aloin itse silmäilemään pitopalveluiden tarjoamia kokonaisuuksia, ja kaskas kasvisruokaa, eli siis -gratiinia. Vaikka erilaisia menu-vaihtoehtoja muuten olisi metritolkulla, kasvisruokana on kasvisgratiini. Varmasti useimmilla pitopalveluilla onnistuu tämän vaihtaminen muuksi, mutta millä vaivalla ja mihin hintaan? Luulen, että me kasvissyöjät taidetaan jatkossakin puputtaa gratiinia juhlissa.

Paitsi että omissa häissäni haluan kyllä yhtä juhlavaa ruokaa kuin muutkin vieraat! Tämän takia olisi tosi tärkeää löytää juhlapaikka vapaavalintaisella pitopalvelulla, jotta voidaan valita pitopalveluista kasvisruuan suhteen paras. Myös kalaruoka kaikille voisi olla vaihtoehto, mutta kalaruokana tunnutaan tarjoavan lähinnä uunilohta, joka kyllä kotitekoisena on ihanaa, mutta epäilen sen onnistumista suurkeittiössä (koulussa kokemukset eivät ainakaan ole olleet häävejä). Maistuva kasvisruoka kaikille onnistuisi varmaan helposti esimerkiksi Gopalin kautta, mutta sulho varmaan kaipaa häihin lihaa, vaikka Gopalista arkena tykkääkin... Millaisia kokemuksia teillä on pitopalveluiden ja erityisruokavalioiden suhteen? Entä kasvissyöjät vieraana - ollaanko me vain vaikeita ja vaativia?

2 kommenttia:

  1. Hei! Eksyin blogiisi hakusanoilla kasvissyöjä ja jouluruoka, kun etsiskelin uusia ideoita joulupöytään. Suomalaisessa ruokapöydässä riittää kyllä kasvissyöjälle runsaasti syötävää. :)

    Olen samaa mieltä tuosta hääasiasta - gratiinia on tullut puputettua loputtomiin. Yleensä gratiinin kasvikset on ylikypsiä lötköjä. Gratiinia pahempi on, kun kasvisvaihtoehto eli uunijuurekset tarjoiltiin paistin kanssa samalta vadilta. Tokihan ne kasvikset lilluivat paistiliemessä, eli jäivät minulta syömättä.

    Paljon on kyllä pitopalveluilla parannettavaa kasvissruoan suhteen, mutta varmaan osansa on juhlien järjestäjien asenteissa. Monille kasvisvaihtoehto on se välttämätön paha, asenteella "kunhan nyt jotain ruokaa vegeille on". En ole kauhean ronkeli, mutta toivoisin silti, että juhlissa saisi useammin oikeasti hyvää kasvisruokaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja anteeksi että tuotin pettymyksen jouluruokien suhteen - itse kun olen tosiaan oikein tyytyväinen noihin perinteisiin :)

      Ylipäätään pelkät uunijuurekset on kyllä vielä kehnompi vaihtoehto kuin gratiini, saatikka jos ne tosiaan tarjoillaan siten, ettei niitä voi edes syödä!

      Luulen, että tuo "kunhan nyt jotain" on sekä juhlien järjestäjien että palveluntarjoajien asenteissa, ja mielestäni tilanne olisi helpompi korjata yrityksistä käsin - heillä kuitenkin pitäisi olla tietämystä ylipäätään erityisruokavalioista ja ruokien valmistamisesta, asiakkaalta tämä vaatisi enemmän erityistä valveutuneisuutta. Ei vain taida olla rahallisesti yritysten intresseissä kohentaa tilannetta, kun meitä kasvissyöjiä on kuitenkin vielä melko vähän, vaikkakin koko ajan enenevissä määrin :/ Noh, toivossa on hyvä elää!

      Poista